RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 19
Kulttuuri Itää -hankkeen esittely
Maakuntahallitus 23.02.2026
185/04.04.01/2023
Kuopion kaupunki, Etelä-Savon maakuntaliitto ja Pohjois-Karjalan maakuntaliitto ovat toteuttaneet Kulttuuri Itää -hanketta ajalla 1.1.2024-31.12.2025. Kulttuuri Itää oli kuntien kulttuuritoimintalain 166/2019 6 §:n mukainen alueellinen kehittämistehtävä, jota rahoitti Opetus- ja kulttuuriministeriö. Hankkeelle pyydettiin ja saatiin jatkoaikaa tammikuuksi 2026.
Kulttuuri Itää -hankkeen keskeinen tavoite on ollut luoda pysyvä verkostomainen toimintamalli Itä-Suomen kuntien kulttuuripalveluiden yhteistyölle. Hanke on tarjonnut säännöllisiä etätapaamisia sekä puolivuosittaisia lähitapaamisia, joissa kuntien kulttuurityöntekijät ovat tutustuneet toisiinsa, jakaneet kuntien hyviä käytäntöjä ja oppineet toisiltaan. Lisäksi hanke on ollut mukana järjestämässä lukuisia kaikille avoimia tapahtumia yhdessä mm. Taiteen edistämiskeskuksen Sillanrakentajat-hankkeen, muiden itäisen Suomen maakuntaliittojen ja ELY-keskusten kanssa.
Yhteisenä kehittämispilottina organisoitiin 43 kunnan laajuinen kiertuekokonaisuus, jossa järjestettiin yli 140 tapahtumaa eri puolilla Itä-Suomea yhdessä kulttuuri- ja kirjastopalveluiden ja kyläyhdistysten kanssa. Kunnilta, kyläyhdistyksiltä ja taiteen ammattilaisilta saadun palautteen perusteella laajasta kiertueyhteistyöstä on ollut monenlaisia hyötyjä: Kyläyhdistykset ovat olleet kiitollisia haja-asutusalueille viedyistä kulttuuripalveluista ja kylätapahtumien elävöittämisestä. Yhteisen palveluhaun kautta kunnat tulivat tietoisiksi uusista itäsuomalaisista kulttuurialan ammattilaisista, taiteen ammattilaisia saatiin liikkumaan alueellamme kustannustehokkaammin ja yhteistyö avasi taiteilijoille ja tuottajille uusia markkinoita ja kontakteja.
Hankkeen aikana Etelä-Savoon ja Pohjois-Savoon perustettiin kulttuurin ja luovien alojen työryhmät Pohjois-Karjalan maakuntaliiton ja Taiteen edistämiskeskuksen avustuksella. Lisäksi hankkeesta jää elämään Itä-Suomen kuntien kulttuuritoimihenkilöiden verkosto, jota koordinoidaan jatkossakin itäsuomalaisessa yhteistyössä.
Maakuntajohtajan päätösehdotus
Maakuntahallitus merkitsee tiedoksi Kulttuuri Itää -hankkeen toteutuksen.
Päätös
Lisätietoja | Hannele Autti, kulttuuriasiantuntija |
| hannele.autti@pohjois-karjala.fi, puh. 050 439 5104 |