RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/PKMKL/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Maakuntahallitus
Esityslista 23.02.2026/Asianro 21
Vaikuttamisen kärjet 2027
Maakuntahallitus 26.01.2026 § 6
Maakuntaliitto käynnisti syksyllä 2025 Vaikuttamisen kärjet 2027 -asiakirjan valmistelun pyytämällä 16.12.2025 mennessä esityksiä kunnilta ja muilta sidosryhmiltä. Tarkoituksena on tehostaa edunajamista kokoamalla ministeriökohtaisesti maakuntamme ajankohtaiset hankkeet ja muut valtion päätöksentekoon liittyvät tavoitteet. Samalla linjataan maakunnan kärkihankkeet.
Nyt laadittava julkaisu ja sen pohjalta tehtävä vaikuttamistyö tähtää vuoden 2027 valtion talousarvioon ja hallitusohjelmaan vaikuttamiseen. Maakunnan toimijoilta toivottiin erityisesti työllisyyttä, investointeja ja kasvua edistäviä sekä yritysten ja kuntien toimintaedellytyksiä kehittäviä esityksiä. Yhteensä eri esityksiä saatiin 87 kappaletta.
Esitysten lisäksi pyydettiin myös näkemyksiä siitä, kuinka maakunnan vaikuttamistyötä voidaan uudistaa ja kehittää edelleen. Lisäksi pyydettiin nimeämään kolme maakunnan kehityksen ja vaikuttamistyön kannalta tärkeintä kärkihanketta, sillä vaikuttamista halutaan painottaa entistä voimakkaammin maakunnan kehityksen kannalta kaikkein keskeisimpiin asioihin.
Tarkoituksena on koota Vaikuttamisen kärjet -asiakirjaan ministeriökohtaisesti ne asiat, joissa tarvitaan maakunnan ulkopuolista päätöksentekoa. Maakunnan omassa päätösvallassa olevia hankkeita (esim. EU-hankkeet) ei sisällytetä asiakirjaan. Asiakirjan alkuun kootaan kaikkein strategisimmat kärkihankkeet, joiden jälkeen seuraa laajempi ministeriökohtainen katsaus. Asiakirjan hyväksymiskäsittely on tarkoitus tuoda maakuntahallituksen maaliskuun kokoukseen.
Ehdotus (MKJ)
Maakuntahallitus päättää
1. merkitä valmistelutilanteen ja saapuneet esitykset tiedoksi
2. käydä evästyskeskustelun Vaikuttamisen kärkien 2027 valmistelusta.
Päätös
Hyväksyttiin yksimielisesti kohdat 1-2.
Asian käsittelyn ja päätöksenteon aikana kokouksessa läsnä oli maakunta-asiamies Kimmo Niiranen.
Lisätietoja | Jarno Turunen, yhteysjohtaja |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 0400 818 352 |
|
|
| Kimmo Niiranen, maakunta-asiamies |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 0400 529 479 |
Maakuntahallitus 23.02.2026
283/03.04.00/2025
Maakuntahallituksen erillinen iltakoulu Vaikuttamisen kärkien kärkihankkeista pidettiin 12.2.2026.
Maakuntajohtajan päätösehdotus
Maakuntahallitus käy evästyskeskustelun Vaikuttamisen kärjet 2027-asiakirjan kärkihankkeista.
Päätös
Lisätietoja | Jarno Turunen, yhteysjohtaja |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 0400 818 352 |
|
|
| Kimmo Niiranen, maakunta-asiamies |
| etunimi.sukunimi@pohjois-karjala.fi, puh. 0400 529 479 |