RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 19.08.2024/Pykälä 143
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Kunnan edustajan nimeäminen kutsuntalautakuntaan
Kunnanhallitus 19.08.2024 § 143
77/00.02.01/2024
Pohjois-Karjalan aluetoimisto on pyytänyt kuntia nimeämään edustajansa syksyn 2024 kutsuntoihin.
Polvijärvellä kutsuntatilaisuus pidetään tiistaina 8.10.2024.
Kutsuntalautakunnassa kuntaa on edustanut kunnanhallituksen valitsema
edustaja Jorma Huttunen ja hänen varaedustajanaan Voitto Parikka. Jorma Huttunen on ilmoittanut olevansa käytettävissä tehtävään myös vuonna 2024.
Kunnan edustajalla on kutsuntalautakunnassa puhe- ja äänioikeus omaan kuntaansa kuuluvien asevelvollisten varusmiespalvelusta koskevien asioiden käsittelyssä. Lautakunnan jäseniä nimettäessä on pyydetty huomioimaan edustajien mahdollinen esteellisyys, niin ettei kutsunnan-alaisissa ole heidän lähisukulaisiaan. Lisäksi on pyydetty huomioimaan edustajia valittaessa, että heillä olisi kokemusta nuorten parissa työskentelystä ja ko. henkilö tuntisi osan kutsunnanalaisista.
Päätösehdotus Kunnanhallitus valitsee varsinaiseksi edustajaksi Jorma Huttusen ja hänen
henkilökohtaiseksi varaedustajaksi Voitto Parikan vuoden 2024 kutsunta-tilaisuutta varten.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |