Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 04.11.2024/Pykälä 200


 

Lupasihteerin toimenhaltijan irtisanominen

 

Kunnanhallitus 04.11.2024 § 200  

6/01.01.01.01/2024  

 

 Keväällä 2024 käytyjen yhteistoimintaneuvottelujen lopputuloksen yhteenvedossa 16.4.2024 on todettu mm.:

 

 "Rakennuslupien valmistelu kilpailutetaan. Kilpailutuksen jälkeen päätetään siitä, hankitaanko palvelu ulkopuoliselta toimijalta vai jatketaanko valmistelun osalta kunnan omana työnä. Asiasta päätetään vasta kilpailutuksen jälkeen, kun palvelun hinta ja muut vaikutukset ovat tiedossa.

 

 Rakentamisen vähentyminen on pienentänyt lupamääriä. Rakentamisen vähentymisestä, sekä kunnalla olevasta merkittävästä säästövelvoitteesta johtuen on perusteltua selvittää, onko rakennuslupahakemusten valmistelukustannuksissa mahdollista säästää ulkoistamalla rakennuslupien valmistelu.

 

 Valmistelun ulkoistaminen tarkoittaa lupasihteerin tehtävän osa-aikaistamista tai lakkauttamista.

 

 Mikäli lupasihteerin tehtävät lakkautettaisiin, lupasihteerin tehtäviin sisältyvät muut kuin rakennuslupa-asioihin liittyvät tehtävät jaettaisiin olemassa olevan muun henkilöstön kesken. Kohtaan sisältyy mahdollisesti yhden työntekijän irtisanominen.

 

 Irtisanomistilanteessa tulee huomioida yhteistoimintaneuvottelujen jälkeen olevat työnantajan velvollisuudet niitä työntekijöitä/viranhaltijoita kohtaan, joihin työvoiman vähentämistarpeen kohdistuvat."

 

 Polvijärven kunnanhallitus on 14.10.2024 § 178 tehnyt päätöksen, jonka mukaan rakennusvalvonnan, lupasihteerin ja ympäristönsuojelusihteerin tehtävät hoidetaan 1.1.2025 lukien ostopalveluna Outokummun kaupungilta siten, että sopimus tulee lupavalmistelun osalta voimaan välittömästi sen jälkeen, kun tarvittavat toimet lupasihteerin tehtävien osalta saatavista säästöistä on toteutettu.

 

 Yhteistoimintaneuvotteluja koskevissa toimenpiteissä tulee huomioida työnantajan velvollisuudet niitä työntekijöitä kohtaan, joihin työvoiman vähentämistarpeet kohdistuvat. Työn tarjoamis- ja koulutusvelvollisuus on osa työsopimuslaissa säädettyä 7 luvun 3 §:n mukaista irtisanomis-perustetta. Työntekijälle on tarjottava ensisijaisesti hänen työ-sopimuksensa mukaista työtä vastaavaa työtä. Jos tällaista työtä ei ole, työntekijälle on tarjottava muuta hänen koulutustaan, ammattitaitoaan tai kokemustaan vastaavaa työtä. Saman lainkohdan mukaan työnantajan on järjestet¬tävä työntekijälle uusien tehtävien edellyttämää koulutusta, ¬jota voidaan pitää molempien sopijapuolten kannalta tarkoituksenmukaisena ja kohtuullisena (7 luku 3?§ 2 mom.).

 

 Kunnassa ei ole tarjota muuta lupasihteerin toimenhaltijan koulutusta, ammattitaitoa ja kokemusta vastaavaa työtä eikä työtä, johon hänet voitaisiin kohtuudella kouluttaa. Kunta on selvittänyt, olisiko lupasihteeri sijoitettavissa toiseen työsuhteeseen suoraan tai kohtuullisen koulutuksen jälkeen. Kunnalla ei ole tarjota lupasihteerille sellaista työtä, johon kouluttaminen olisi kunnan kannalta kohtuullista.

 

 Työnantaja jatkaa irtisanomisaikana sen selvittämistä, onko työnantajalla mahdollisuuksia tarjota lupasihteerille hänen koulutusta, ammattitaitoa ja kokemusta vastaavaa työtä tai työtä, johon hänet voitaisiin kohtuudella kouluttaa.

 

 Hallintosäännön 48 §:n mukaan tuotannollisin ja taloudellisin perustein tehtävästä lomautuksesta ja irtisanomisesta päättää kunnanhallitus. Saman pykälän mukaan irtisanomisilmoituksen antaa se, joka ottaa työntekijän työsopimussuhteeseen. Lupasihteerin toimenhaltijan kohdalla irtisanomisilmoituksen antaa kunnanjohtaja. Työnantajan irtisanoessa työsopimuksen lupasihteerillä on 6 kk:n irtisanomisaika.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää irtisanoa lupasihteerin työsuhteen
tuotannollisilla ja taloudellisilla perusteilla noudattaen 6 kk:n
irtisanomisaikaa. Kunnanhallitus päättää ilmoittaa irtisanomisesta
TE-toimistolle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.