Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.02.2025/Pykälä 17



 

Polvijärven kunnan ja kuntakonsernin sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet

 

Kunnanhallitus 03.02.2025 § 17  

1/02.00/2025  

 

Kuntalain (410/2015) 14 §:n mukaan valtuuston tulee päättää sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista kunnassa ja kuntakonsernissa. Kuntalain 14 §:n mukaan valtuusto päättää hallintosäännöstä, jossa annetaan tarpeelliset määräykset sisäisestä valvonnasta ja riskien-hallinnasta. Kuntalain 115 §:n mukaan toimintakertomuksessa on annettava tiedot sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestämisestä ja keskeisistä johtopäätöksistä. Tilintarkastajan on kuntalain 123 §:n mukaan tarkastettava onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

 

Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan järjestäminen on osa kunta-konsernin johtamista ja vahvistaa hyvää hallinto- ja johtamistapaa. Sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet koskevat kaikkia kuntakonsernin toimielimiä, tilivelvollisia, johtavia viranhaltijoita sekä kuntakonsernin tytäryhteisöjä.

 

Polvijärven kunnan sisäistä valvontaa ja riskienhallintaa koskeva ohjeistusta on syytä päivittää vastaamaan uutta organisaatiorakennetta ja raportointiaikataulua.

 

Liitteenä ovat sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet, joiden hyväksymisestä päättää valtuusto. Kaikki muutokset ilmenevät liitteenä olevasta, nyt voimassa olevasta sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteista, johon lisäykset/muutokset on tehty keltaisella korostamalla ja poistettavat on merkitty punaisella ja yliviivattu. Valtuusto on hyväksynyt 11.6.2024 hallintosäännön, josta osa on tullut voimaan 1.8.2024, osa 1.1.2025 lukien. Hallintosääntöön sisältyy sisäistä valvontaa ja riskien-hallintaa koskevat määräykset siltä osin kuin niiden tulee olla hallinto-säännössä.

 

Kunnanhallitus vastaa kokonaisvaltaisen sisäisen valvonnan ja riskien-hallinnan järjestämisestä ja antaa erikseen sitä koskevat ohjeet.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto hyväksyy liitteenä olevat Polvijärven kunnan sisäisen valvonnan ja riskienhallinnan perusteet.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.