RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.02.2025/Pykälä 20
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Asumispalveluyksikkö Tähkän rakentamiskustannukset
Elinympäristölautakunta 19.11.2024 § 7
Polvijärven uusi asumispalveluyksikkö Tähkä valmistui aikataulun mukaisesti helmikuussa 2024. Investointi oli Polvijärven kunnan historian suurin yksittäinen rakennusprojekti. Urakkatarjoukset olivat sidottu rakennuskustannusindeksiin, eli urakkahinnat tarkastettiin kohteen valmistumisen jälkeen. Rakentamisen aikana rakennustarvikkeiden ja
-palvelujen hinnat kohosivat huomattavasti. Rakentamisen aikana lisä- ja muutostöitä jouduttiin tekemään suunnittelupuutteiden ja lisätarpeiden johdosta.
Asumispalveluyksikön ja keittiön hyväksytty kustannusarvio oli 12 300 000 €. Lopulliset kustannukset olivat 12 630 060 €. Indeksikorotukset olivat 152 933 €. Lisä- ja muutostöiden osuus oli 298 548 € (2,4 % alku-peräisestä kustannusarviosta).
Päätösehdotus Lautakunta hyväksyy kustannusten ylityksen ja esittää sen edelleen kunnanhallitukselle lisämäärärahan myöntämiseksi asumispalveluyksikön investointiin.
Päätös Esittelijä tarkensi päätösesitystä kustannusten jakautumisella. Asumispalveluyksikön kustannukset olivat 7 793 818 € ja keittiön ja ruokalan kustannukset olivat 4 836 242 €.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Kunnanhallitus 09.12.2024 § 221
Tähkän kustannuksista pelkät rakennuksen rakentamiskustannukset olivat lisätöineen ja indeksikorotuksineen 11 345 881 €. Muut kustannukset muodostuivat infran muutoksista tontilla ennen rakennustöitä, rahoitus-kuluista, liittymismaksuista ja investointiin kohdistuvista teknisen toimen henkilöstön palkkakuluista.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää vuoden 2024 talousarvion investointiosaan Tähkän rakentamiskustannuksiin 330 060 euron lisämäärärahan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuusto 17.12.2024 § 25
Päätös Puheenjohtaja Seppo Laasonen tiedusteli, kuinka paljon hyväksyttyyn kustannusarvioon sisältyi lisä- ja muutostöitä.
Toni Kuronen tiedusteli miten lisä- ja muutostöiden kustannukset jakautuvat eri kohteisiin.
Tekninen johtaja ei ollut kokouksessa läsnä, joten Jarno Kuningas esitti, että asia jätetään pöydälle ja pyydetään tekniseltä johtajalta tai elinympäristölautakunnalta selvitystä asiaan. Samoin toivotaan selvitystä siitä, mitä mahdollisia puutteita suunnittelussa on ollut. Urpo Leminen kannatti Jarno Kuninkaan esitystä.
Kunnanjohtaja totesi, että palvelualueiden tulee tehdä esitykset talousarviomuutoksista etukäteen, viimeistään kyseisen talousarviovuoden aikana. Tässä asiassa valtuustossa tulleiden lisäselvityspyyntöjen vuoksi asian käsittelyä voidaan jatkaa myöhemminkin, koska asia on vireillä ja jos valtuusto niin päättää. Kunnanjohtaja esitti valtuuston harkittavaksi, että lisäselvitykset toimitettaisiin ensin kunnanhallitukselle ja kun kunnanhallitus on todennut lisäselvitykset riittäviksi, asia tuodaan valtuustolle päätettäväksi.
Toni Kuronen esitti, että valtuusto päättää toimia kunnanjohtajan kertomalla tavalla. Raili Tanskanen kannatti Toni Kurosen esitystä.
Keskustelun päätteeksi puheenjohtaja tiedusteli, onko valtuusto yksimielinen asian jättämisestä pöydälle Toni Kurosen esittämällä tavalla. Puheenjohtaja totesi valtuuston olevan asiasta yksimielinen, joten päätökseksi tuli, että asia jää pöydälle.
Kunnanhallitus 03.02.2025 § 20
90/02.02.02/2024
Tekninen johtaja on toimittanut liitteenä olevat lisäselvitykset, joissa ylitykset sekä lisä- ja muutostyöt ja indeksikorotukset on eritelty urakoittain.
Tähkän rakentamiskustannusten ylitys oli 330 060 euroa, mistä indeksi-korotukset olivat 152 932 euroa. Lisä- ja muutostöiden kustannukset olivat 298 548 euroa. Rakentamiskustannuksissa syntyi myös säästöjä kustannusarvioon verrattuna.
Päätösehdotus Kunnanhallitus merkitsee lisäselvitykset tiedoksi ja päättää, ovatko ne riittävät.
Päätös Kunnanhallitus merkitsi lisäselvitykset tiedoksi ja totesi osltaan, että ne ovat riittävät.
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto myöntää vuoden 2024 talousarvion investointiosaan Tähkän rakentamiskustannuksiin 330.060 euron ylitysoikeuden.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |