RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Hyvinvointilautakunta
Pöytäkirja 30.01.2025/Pykälä 3
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kulttuuri-, urheilu- vapaaehtoistyön palkitsemisperiaatteet
Hyvinvointilautakunta 30.01.2025 § 3
11/12.04.00/2025
Polvijärven kunta on palkinnut perinteisesti kuntalaisten sekä paikallisyhdistyksien ja -järjestöjen ehdottamia kulttuurin, liikunnan ja vapaaehtoistyön parissa ansioituneita kuntalaisia tai polvijärveläistä seuraa edustavia urheilijoita. Hyvinvointilautakunnassa on tullut esille tarve päivittää sivistyslautakunnassa 27.9.2018 päätettyjä palkintojen myöntämisen perusteita.
Päivitetyissä palkitsemisperiaatteissa on jatkossakin käytössä kaksi palkintoluokkaa: urheilupalkinto ja kulttuuri- ja vapaaehtoistyön palkinto.
Urheilupalkintoja myönnetään kuusi erilaista. Veteraanikisoissa menestyneitä palkitaan kunniakirjalla. Kulttuuri- ja vapaaehtoistyössä ansioituneiden lisäksi palkitaan yksi tai useampi polvijärveläinen nuori vuoden nuorisopalkinnolla. Jokaiselle palkinnolle on kirjattu omat palkitsemisperusteensa. Lisäksi kuntalaiset voivat ehdottaa vuoden liikuttajaa. Rahapalkinnot ovat suuruudeltaan 50-200 €.
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää hyväksyä kulttuuri-, urheilu- ja vapaaehtoistyön palkitsemisperiaatteet liitteen mukaisesti.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |