RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 20.02.2025/Pykälä 7
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Kuulutus alue- ja kuntavaalit 2025
Keskusvaalilautakunta 20.02.2025 § 7
12/00.00.00.00/2025
Keskusvaalilautakunnan on hyvissä ajoin ennen ennakkoäänestyksen
alkamista tiedotettava:
1) Vaalipäivä sekä äänestysalueiden äänestyspaikat, niiden osoitteet, sekä aukioloajat
2) Ennakkoäänestyksen ajankohta, yleiset ennakkoäänestyspaikat, niiden osoitteet ja aukioloajat sekä
3) Mahdollisuudesta kotiäänestykseen
Kuntalain 108 §:n mukaan kunnan ilmoitukset saatetaan tiedoksi
julkaisemalla ne yleisessä tietoverkossa, jollei salassapitoa koskevista säännöksistä muuta johdu, sekä tarpeen vaatiessa muulla kunnan päättämällä tavalla. Polvijärven kunnan ilmoitukset ja kuulutukset julkaistaan pääsääntöisesti kunnan verkkosivuilla. Vaali-ilmoitukset julkaistaan lisäksi
Outokummun Seutu -nimisessä paikallislehdessä ja kunnan ilmoitus-
taululla.
Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta päättää, että vaalikuulutus julkaistaan kunnan verkkosivuilla, kunnan ilmoitustaululla ja Outokummun Seutu -lehdessä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |