RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 26.03.2025/Pykälä 8
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Muut asiat
Valtuusto 26.03.2025 § 8
Päätös Keskustan valtuustoryhmä jätti pöytäkirjan liitteenä olevan valtuusto-aloitteen Polvijärvelle syntyvien vauvojen ja heidän vanhempiensa muistamisesta.
Kunnanhallituksen puheenjohtaja Urpo Leminen kiitti kaikkia valtuutettuja kuluneesta neljästä valtuustovuodesta ja yksituumaisuudesta kunnan-hallituksessa. Valtuustokaudella saatettiin maaliin isoja hankkeita mm. Tähkän rakennusinvestointi sekä urheilukentän peruskorjaus. Erityiskiitoksensa Leminen osoitti valtuustokautensa päättäville, jotka eivät enää ole ehdolla.
Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen esitti viranhaltijoiden puolesta kiitokset valtuustolle kuluneesta valtuustokaudesta, joka on kuljettu hyvässä yhteistyössä.
Valtuuston puheenjohtaja Seppo Laasonen kiitti valtuustoa ja viranhaltijoita kuluneesta valtuustokaudesta ja hyvästä päätöksentekokulttuurista. Laasonen toivoi, että hyvä päätöksentekokulttuuri jatkuu myös tulevalla kaudella.
Valtuuston 2. varapuheenjohtaja Tiina Mustonen esitti SDP:n puolueryhmän puolesta kiitokset valtuustolle ja kannusti pitämään jatkossakin huolta hyvästä kunnasta. Lisäksi Mustonen kiitti omasta puolestaan valtuustokauden kahden ensimmäisen vuoden puheenjohtajuudesta.
Valtuuston 1. varapuheenjohtaja Jorma Tanskanen kiitti pitkäaikaisesta valtuustotyöskentelystä, joka hänen osaltaan on alkanut vuonna 1992 ja tulee nyt päätökseensä. Tanskanen kertasi, että työ on ollut mielenkiintoista ja viimeinen nelivuotiskausi oli seesteinen verrattuna muutamiin aiempiin kausiin.
Iiro Reijonen kiitti kollegoita värittömästä kaudesta, jolla hän kuvasi sitä, että asiat ovat hoituneet sopuisasti. Toisaalta Reijonen muistutti, että harmaus on pitänyt sisällään keskustelun puutetta ja toivoi enemmän keskustelua esimerkiksi seminaarien muodossa oman kotikunnan kehittämisestä.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |