RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Elinympäristölautakunnan lupajaosto
Pöytäkirja 25.03.2025/Pykälä 6
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
![]() |
Liite 3 | Maa-aineslupapäätös Sormunen |
Maa-aineslupahakemus Autoyhtiö Sormunen Oy
Elinympäristölautakunnan lupajaosto 25.03.2025 § 6
79/11.01.00.06/2024
Autoyhtiö Sormunen Oy hakee maa-aineslupaa Polvijärven kunnan Sotkuman kylään kiinteistölle Tanila 1 (607-414-370-3). Kyseessä on jo aiemmin ottotoiminnan piirissä ollut ns. Riihilahden Iivanansärkän sora-alue. Hakijan edellinen lupa alueella päättyi 31.12.2024. Edellisen luvan mukainen ottomäärä on ollut 120 000 m3, josta NOTTO-rekisterin mukaan on otettu aineksia 46 655 m3. Nyt ottotoimintaa on tarkoitus laajentaa nykyisen ottoalueen eteläpuolelle. Lupaa haetaan 10 vuoden ajalle 120 000 k-m3 kokonaisottomäärälle. Ottoalueen pinta-ala on noin 3,6 hehtaaria.
Kohde sijaitsee Sotkuman vedenhankintaa varten tärkeällä 1-luokan pohjavesialueella (0760704). Hakemuksen mukaisen ottamisalueen välittömässä läheisyydessä ei kuitenkaan sijaitse vedenottamoita, tutkittuja vedenottopaikkoja tai lähteitä.
Lisätiedot Vs. ympäristönsuojelusihteeri Tuomas Tikka
tuomas.tikka@outokummunkaupunki.fi
p. 0447559378
Päätösehdotus Polvijärven elinympäristölautakunnan lupajaosto päättää hyväksyä Autoyhtiö Sormunen Oy:n maa-aineslupahakemuksen liitteenä olevan päätöksen mukaisesti
Päätös Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |