RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 93
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuuston vaalilautakunnan vaali
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 93
33/00.02.00/2025
Hallintosäännön 105 §:n mukaan valtuusto valitsee toimikaudekseen suhteellisten vaalien toimittamista varten vaalilautakunnan.
Lautakunnassa on kolme jäsentä ja kullakin henkilökohtainen varajäsen. Valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.
Lautakunnan sihteerinä toimii valtuuston pöytäkirjanpitäjä, jollei valtuusto toisin päätä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee toimikaudekseen valtuuston vaalilautautakuntaan kolme jäsentä ja heille kullekin henkilö-kohtaisen varajäsenen. Lisäksi kunnanhallitus esittää, että valtuusto valitsee jäseniksi valituista lautakunnan puheenjohtajan ja vara-puheenjohtajan.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |