Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 96


 

Valtuuston kokouksista ilmoittaminen

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 96  

33/00.02.00/2025  

 

Polvijärven kunnan hallintosäännön 82 §:n mukaan kutsu valtuuston kokoukseen toimitetaan valtuutetuille sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus, ensisijaisesti sähköisesti vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa kokouksesta on tiedotettava kunnan verkkosivuilla. Kokouskutsussa ilmoitetaan kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat. Myös esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään ensisijaisesti sähköisesti.

 

Valtuusto voi päättää, kuinka monelle varavaltuutetulle esityslista toimitetaan.

 

Päättyvällä valtuustokaudella valtuuston kokousilmoitukset on julkaistu kunnan verkkosivujen lisäksi Sanomalehti Karjalaisessa ja paikallislehti Outokummun Seudussa. Kunnat julkaisevat kokousilmoituksensa yleensä vain yhdessä lehdessä.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuuston kokouksista ilmoitetaan julkaisemalla kokouskutsu kunnan verkkosivuilla sekä Outokummun Seutu -paikallislehdessä. Kokousilmoituksissa mainitaan ainoastaan kokousaika, -paikka ja pöytäkirjan nähtävänäpito. Kokouskutsu ja esityslista lähetetään ensisijaisesti sähköisesti ja tarvittaessa postitse kullekin valtuutetulle sekä kunnanhallituksen jäsenille ja kunnanjohtajalle.
 
Lisäksi kunnanhallitus esittää valtuustolle, että esityslistat toimitetaan myös Suomen Keskustan 1., 2. ja 3. varavaltuutetulle, Suomen Sosiaalidemokraattisen Puolueen 1. ja 2. varavaltuutetulle ja Perus-suomalaisten 1. varavaltuutetulle. Mikäli valtuutettu ei pääse kokoukseen tulee siitä ilmoittaa kunnanvirastolle varavaltuutetun kokoukseen kutsumista varten ja tällöin esityslistat toimitetaan tarvittaessa useammallekin varavaltuutetulle.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. Valtuuston ensimmäisen kokouksen 10.6.2025 osalta kunnanhallitus päätti yksimielisesti, että kokouskutsu toimitetaan sähköisesti valtuutetuille ja niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus kunnalla tiedossa olevaan sähköposti-osoitteeseen. Luottamushenkilön niin halutessa valtuuston ensimmäisen kokouksen 10.6. kokouskutsu ja esityslista toimitetaan hänelle paperiversiona.