Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 100


 

Elinympäristölautakunnan vaali

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 100  

33/00.02.00/2025  

 

Polvijärven kunnan hallintosäännön 11 §:n mukaan elinympäristö-lautakunnassa on valtuuston toimikaudekseen valitsemat seitsemän (7) jäsentä ja heidän henkilökohtaiset varajäsenensä. Valtuusto valitsee varsinaisista jäsenistä yhden puheenjohtajaksi ja yhden vara-puheenjohtajaksi. Puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan tulee olla varsinaisia valtuutettuja.

 

Kuntalain 74 §:n mukaan vaalikelpoinen lautakuntaan on henkilö, joka on vaalikelpoinen valtuustoon, ei kuitenkaan:

 

 1. asianomaisen lautakunnan alainen kunnan palveluksessa oleva henkilö;

 

 2. henkilö, joka on asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella toimivan, kunnan määräysvallassa olevan yhteisön tai säätiön palveluksessa;

 

 3. henkilö, joka on hallituksen tai siihen rinnastettavan toimielimen jäsenenä taikka johtavassa ja vastuullisessa tehtävässä tai siihen rinnastettavassa asemassa liiketoimintaa harjoittavassa yhteisössä, jos kysymyksessä on sellainen yhteisö, jolle asianomaisessa lautakunnassa tavanomaisesti käsiteltävien asioiden ratkaisu on omiaan tuottamaan olennaista hyötyä tai vahinkoa.

 

 Sääntely ulottuu myös henkilöstöön, joka on kunnan määräämisvallassa olevan eli kuntakonserniin kuuluvan yhteisön palveluksessa, jos yhteisö toimii asianomaisen lautakunnan tehtäväalueella.

 

 Lautakunnan tehtäväalueella toimivan liikeyrityksen johtohenkilöiden vaalikelpoisuutta on rajoitettu vastaavin perustein kuin kunnanhallituksen kohdalla.

 

 Lautakunnan jäsenten valinnassa on huomioitava naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain 4 a §, jonka mukaan kunnallisessa toimielimessä jäseninä tulee olla sekä naisia että miehiä kumpiakin vähintään 40 prosenttia, ellei erityisestä syystä muuta johdu.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee elinympäristölautakuntaan seitsemän (7) jäsentä ja kullekin henkilökohtaisen varajäsenen ja nimeää valitsemiensa jäsenten keskuudesta puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.