Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 108


6 Lautamiesten lukumäärä Päätös 2025 FI_.docx

 

Käräjäoikeuden lautamiesten vaali

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 108  

33/00.02.00/2025  

 

 Käräjäoikeuslain 7 §:n mukaan valtuusto valitsee lautamiehet valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi. Kunnasta valittavien lautamiesten tulee mahdollisimman tasapuolisesti edustaa kunnan väestön ikä-, elinkeino-, sukupuoli- ja kielijakaumaa. Asetuksella säädetään siitä, kuinka useassa istunnossa lautamies voi olla kalenterivuoden aikana.

 

 Lautamiehen tulee olla käräjäoikeuden tuomiopiiriin kuuluvassa kunnassa asuva Suomen kansalainen, joka ei ole konkurssissa, jonka toiminta-kelpoisuutta ei ole rajoitettu ja jota on pidettävä sopivana toimimaan lautamiehenä.

 

 Käräjäoikeuslain 6 §:n 1 ja 2 momentin mukaan lautamieheksi ei saa valita henkilöä, joka on alle 25-vuotias tai joka on täyttänyt 63 vuotta. Lautamiehenä ei saa olla henkilö, jolla on virka yleisessä tuomioistuimessa tai rangaistuslaitoksessa taikka joka virassaan suorittaa ulosottotehtäviä, rikosten esitutkintaa taikka tulli- tai poliisivalvontaa, eikä myöskään virallinen syyttäjä, asianajaja taikka muu ammatikseen asianajoa harjoittava henkilö.

 

 Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen valitaan Polvijärveltä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi kaksi (2) lautamiestä.             

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee toimikauttaan vastaavaksi ajaksi kaksi (2) lautamiestä Pohjois-Karjalan käräjäoikeuteen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.