RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 110
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Jäsenen ja varajäsenen nimeäminen alueelliseen jätelautakuntaan toimikaudelle 2025-2029
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 110
33/00.02.00/2025
Joensuun kaupungin hallintosäännön 23 §:n mukaan alueellinen jätelautakunta toimii lainsäädännön tarkoittamana kunnan jätehuolto-viranomaisena niissä kunnissa, jotka ovat allekirjoittaneet sopimuksen jäsenyydestä yhteisessä lautakunnassa ja jotka ovat jätehuoltoyhtiö Puhas Oy:n osakaskuntia, sekä vastaa muista tässä hallintosäännössä määritellyistä tehtävistä. Lautakunta toimii Joensuun kaupungin lautakuntana.
Joensuun kaupunginvaltuusto asettaa lautakunnan toimikaudekseen sopijakuntien valtuustojen nimeämistä jäsenistä ja kullekin jäsenelle nimetyistä henkilökohtaisista varajäsenistä. Lautakunnassa on yhteensä 9 jäsentä.
Viisi jäsenistä varajäsenineen on Joensuun kaupungin edustajia, yksi jäsen ja varajäsen Kontiolahden kunnan ehdottamia, yksi jäsen ja varajäsen Liperin kunnan ehdottamia, yksi jäsen ja varajäsen Ilomantsin kunnan ehdottamia ja yksi jäsen ja varajäsen Polvijärven kunnan ehdottamia. Lautakunnan varapuheenjohtaja tulee valita muiden kuntien edustajista vuorotellen. Aikaisemmat varapuheenjohtajuudet: 2012-2017 Polvijärvi, 2017-2021 Ilomantsi ja 2021-2025 Kontiolahti.
Joensuun kaupunki on pyytänyt toimittamaan tiedon kunnan valitsemasta jäsenestä sekä henkilökohtaisesta varajäsenestä alueelliseen jätelautakuntaan sähköpostitse osoitteeseen kirjaamo@joensuu.fi
välittömästi valtuustossa tapahtuneen valinnan jälkeen. Kuntien tulee sopia keskenään ehdotuksesta varapuheenjohtajaksi ja huomioida tämä myös valintoja tehdessä. Lisäksi tulee ottaa huomioon tasa-arvolain 4 a §:n 1 momentti ja kuntien tulee sopia tästä erikseen ennen nimeämistä valtuustoissanne.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee Joensuun alueelliseen jätelautakuntaan yhden jäsenen ja hänelle henkilökohtaisen varajäsenen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |