Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 114



 

Lausunnon antaminen Puhas Oy:n osakassopimuksen muuttamisesta

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 114  

1/02.00/2025  

 

Joensuun kaupunki on pyytänyt osakaskuntien lausuntoa Puhas Oy:n osakassopimuksen muuttamisesta.

 

Joensuun kaupunginvaltuusto on linjannut, että Puhaksen osakas-sopimusta pitää muuttaa siten, että osingonjako mahdollistuu. Nykyisessä osakassopimuksessa sanotaan, että yhtiö ei jaa osinkoa. Tavoitteena on osinkojen tuloutus (1,0 milj. euroa) Puhas Oy:ltä Joensuun kaupungille vuonna 2025. Joensuun kaupunki omistaa Puhaksesta 68,5 %, Polvijärvi 5,1 %. Joensuun kaupungin osingon ollessa 1,0 m€ olisi Polvijärven kunnan osinko 74.452 €.

 

Kysymyksessä olisi kertaluontoinen osingonjako, joka voidaan tehdä yhtiön taseessa olevasta kertyneestä ylijäämästä ilman, että sillä on vaikutusta asiakasmaksuihin.

 

Puhaksen osakaskunnat ja omistusosuudet ilmenevät osakassopimuksen 2025 luonnoksesta.

 

Tällä hetkellä kuljetusmaksut ovat samansuuruiset koko Puhas Oy:n toiminta-alueella.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää lausuntonaan, että osakassopimuksen luonnoksen kohdasta 9. Taksat ja maksut poistetaan seuraava lause: "Kuljetusten osalta maksut muodostuvat kilpailun perusteella alueittain." Muilta osin kunnanhallituksella ei ole huomautettavaa Puhas oy:n osakassopimuksen luonnokseen.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.