RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.05.2025/Pykälä 87
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Puun myynti pystykaupalla
Elinympäristölautakunta 07.05.2025 § 20
Polvijärven kunnan metsiä hoidetaan kestävän kasvun periaatteella. Käytännön toimien organisoinnista vastaa tekninen johtajan yhteistyössä Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala ry:n kanssa.
Tekninen johtaja on 25.3.2025 jättänyt Metsänhoitoyhdistys Pohjois-Karjala ry:lle toimeksiannon vuotuisesta metsänhoitosuunnitelman toimeenpanosta. Suunnitelmassa pyydetään yhtiöiltä tarjousta kestävän metsänhoidon periaatteella valikoitujen leimikoiden metsänhoidollisiin hakkuisiin. Suunnitelman mukaan osa myyntituottoista käytetään vanhojen ja uusien leimikoiden hoitoon.
Päätösehdotus Lautakunta valtuuttaa teknisen johtajan toimeenpanemaan vuotuisen metsienhoitosuunnitelman ja esittää kunnanhallitukselle parhaimman pystykauppatarjouksen hyväksymistä.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimieliseti.
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 87
48/00.02.04/2025
Päätösehdotus Kunnanhallitus hyväksyy elinympäristölautakunnan esityksen.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |