Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 18.08.2025/Pykälä 131


 

Toimintaohjeet Polvijärven yrityspalvelu Oy:n yhtiökokousedustajalle

 

Kunnanhallitus 18.08.2025 § 131  

33/00.02.00/2025  

 

Polvijärven kunta omistaa Polvijärven yrityspalvelu Oy:n kaikki osakkeet.

 

Yhtiöjärjestyksen 6 §:n mukaan yhtiön hallinnosta ja toiminnan asian-

   mukaisesta järjestämisestä huolehtii hallitus, johon yhdeksi vuodeksi

   kerrallaan valitaan viisi varsinaista jäsentä ja jokaiselle henkilökohtainen varajäsen. Hallitus valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja varapuheenjohtajan.

 

  Hallituksen valitsee käytännössä kunnanhallitus, antamalla ohjeet yhtiö-kokousedustajalle. Yhtiöjärjestyksen mukaan varsinaisia yhtiökokouksia pidetään kaksi, syysyhtiökokous ja kevätyhtiökokous.

 

Kunnan on tasa-arvolain mukaan valittava tasapuolisesti naisia ja miehiä kunnan omistaman elinkeinoyhtiön hallitukseen ja varajäseniksi.

 

Hallituksen jäseneltä ja varajäseneltä, toimitusjohtajalta ja tämän vara-

henkilöltä sekä tilintarkastajalta ja varatilintarkastajalta on saatava päivätty ja allekirjoitettu suostumus tehtävään. Suostumus on liitettävä kauppa-

rekisteri-ilmoitukseen.

    

 Polvijärven yrityspalvelu Oy:n hallitus on tällä hetkellä:

   

Jäsen                         Varajäsen

 

Jani Ratilainen    Saara Pajarinen    

Elisa Rantanen     Tapio Moilanen

  Raili Tanskanen         Jukka Mutanen

  Minna Varis    Iiro Reijonen    

Urpo Leminen        Markku Vattulainen

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää antaa toimintaohjeet toimikaudekseen yhtiökokous-edustajalle seuraavissa asioissa:

- mahdolliset ohjeet talousarviota varten
- ohjeet hallituksen jäseniksi ja varajäseniksi valittavista
- ohjeet hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista

 

Päätös Kunnanhallitus päätti antaa toimintaohjeet toimikaudekseen yhtiökokousedustajalle seuraavissa asioissa:

 

- mahdolliset ohjeet talousarviota varten: ei erillistä ohjeistusta
- ohjeet hallituksen jäseniksi ja varajäseniksi valittavista:

 

Jäsen                   Varajäsen

 

 Urpo Leminen                            Jukka Mutanen

 Raili Tanskanen                        Timo Yletyinen

 Simo Valling                           Jari-Pekka Laine

 Tiina Mustonen                    Riitta Kuronen

 Iiro Reijonen                     Elisa Rantanen


- ohjeet hallituksen jäsenten ja tilintarkastajan palkkioista: palkkiot maksetaan kunnan palkkiosäännön mukaisesti. Tiintarkastajan palkkiot laskun mukaan.