Dynasty tietopalvelu Haku RSS Polvijärven kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Pöytäkirja 10.06.2025/Pykälä 27


4 Kirje uskotuista KES kuntiin 5 2025

 

Kiinteistötoimitusten uskottujen miesten vaali

 

Kunnanhallitus 26.05.2025 § 109 

 

 Kiinteistönmuodostamislain 6 §:n mukaan valtuuston tulee valita kuntaan uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

 

 Uskotun miehen tulee olla kiinteistöasioihin perehtynyt ja paikalliset olot tunteva henkilö. Vaalikelpoisuudesta uskotun miehen toimeen on lisäksi voimassa, mitä käräjäoikeuden lautamiehistä säädetään.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto valitsee kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi vähintään kuusi henkilöä valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Valtuusto 10.06.2025 § 27  

33/00.02.00/2025  

 

Päätös Valtuusto päätti yksimielisesti valita kiinteistötoimitusten uskotuiksi miehiksi valtuuston toimikautta vastaavaksi ajaksi seuraavat henkilöt:

Jukka Mutanen
Simo Valling
Maiju Anttilainen
Hannu Mustonen
Sami Mattsson
Raili Tanskanen
Maire Haaranen