RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 10.06.2025/Pykälä 12
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuuston kokoukset
Kunnanhallitus 26.05.2025 § 95
Kuntalain 94 §:n mukaan valtuusto kokoontuu päättäminään aikoina ja myös silloin, kun valtuuston puheenjohtaja katsoo sen tarpeelliseksi.
Valtuusto on kutsuttava koolle myös kunnanhallituksen tai vähintään neljäsosan valtuutetuista sitä pyytäessä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällainen asia on valmisteltava kiireellisesti. Valtuuston kutsuu koolle puheenjohtaja. Kutsussa on ilmoitettava käsiteltävät asiat.
Kokouskutsu on lähetettävä vähintään neljä päivää ennen kokousta. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava yleisessä tietoverkossa. Kokouskutsu voidaan lähettää sähköisesti, jos kunta huolehtii, että tähän tarvittavat tekniset välineet ja yhteydet ovat käytettävissä.
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että valtuusto kokoontuu valtuuston puheenjohtajan ilmoittamina aikoina ja että valtuuston kokouspäivämäärät pyritään ilmoittamaan kerralla vähintään puoleksi vuodeksi eteenpäin.
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Valtuusto 10.06.2025 § 12
33/00.02.00/2025
Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |