RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Nuorisovaltuusto
Pöytäkirja 10.09.2025/Pykälä 50
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Viestintäkampanja
Nuorisovaltuusto 10.09.2025 § 50
17/12.05.04/2025
Päätösehdotus Nuorisovaltuustot kirjattiin lakiin 10 vuotta sitten, joten Nuva ry on suunnitellut Nuva-arvostus -kampanjan, jonka tavoitteena on tuoda esiin nuorisovaltuustojen merkitys, vahvistaa nuva identiteettiä ja vaikuttaa päättäjiin. Kampanja toteutetaan 1-30.9.2025.
Kampanjan tavoitteita:
- vahvistaa nuorisovaltuustojen arvostusta ja näkyvyyttä
- nostaa esiin nuorten onnistumisia, vaikuttamisosaamista ja kokemuksia
- osallistaa nuoret ja nuorisovaltuustot viestintään
- vaikuttaa päättäjiin paikallisella ja valtakunnallisella tasolla
Nuorisovaltuustossa voi esimerkiksi:
- jakaa omia nuvamuistoja, saavutuksia ja tarinoita
- osallistua somehaasteeseen, ja kertoa, miksi juuri sinä lähdit nuva toimintaan
- jakaa Nuva ry:n postauksia ja videoita
- kertoa, miksi nuvassa toimiminen kannattaa
Päätös TikTok luotu.
__________
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |