RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 22.10.2025/Pykälä 45
| Edellinen asia | Seuraava asia |
| 4 | Kunnanjohtajan hakuilmoitus 2025 | |
| 5 | Final_Kunnanjohtajan rekryilmoitus | |
| 6 | Kunnanjohtajan rekry VALT täydennyksillä_22.10.2025 |
Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdot
Kunnanhallitus 29.09.2025 § 164
Kunnanjohtajan virka tulee avoimeksi 1.3.2026 lukien. Hallintosäännön 38 §:n mukaan kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdoista päättää valtuusto.
Liitteenä oleva hakuilmoitus on valmisteltu kunnanhallituksen ja valtuuston puheenjohtajien kanssa. Kelpoisuusehdot käyvät ilmi hakuilmoituksesta.
Kuntalain 41 §:n mukaan kunnanjohtajan valitsee valtuusto. Kunnanjohtaja voidaan valita joko toistaiseksi tai määräajaksi ja hän on virkasuhteessa kuntaan.
Hallintosäännön 39 §:n perusteella kunnanjohtajan viran haettavaksi julistamisesta päättää kunnanhallitus.
Päätösehdotus (pj.) Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että valtuusto
- Päättää kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdoista liitteenä olevan hakuilmoituksen mukaisesti ja
- Toteaa, että kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan viran auki julistamisesta samalla, kun kunnanhallitus päättää tämän valtuuston päätöksen toimeenpanosta.
Päätös Keskustelun aikana todettiin, että kunnanjohtajan hakuilmoitusta täydennetään. Muokattu hakuilmoitus lähetetään puheenjohtajistolle hyväksyttäväksi.
Kunnanhallitus päätti esittää valtuustolle, että valtuusto
- Päättää kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdoista täydennetyn hakuilmoituksen mukaisesti ja
- Toteaa, että kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan viran auki julistamisesta samalla, kun kunnanhallitus päättää tämän valtuuston päätöksen toimeenpanosta
Heikki Hallikainen palasi kokoukseen pykälän 164 käsittelyn jälkeen klo 16:32.
Valtuusto 22.10.2025 § 45
13/01.01.01.01/2025
Päätös Kunnanjohtaja Heikki Hallikainen ilmoitti olevansa asiassa esteellinen. Hän poistui kokoustilasta asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi klo 17.34-17.44.
Hakuilmoitusta päätettiin täydentää siten, että siihen lisätään "Nykyisen kunnanjohtajamme eläköityessä 28.2.2026" ja "Viran aloitusajankohta sovitaan virkaan valitun kanssa." Hakuilmoitus valtuuston hyväksymässä muodossa on pöytäkirjan liitteenä.
Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
| Edellinen asia | Seuraava asia |