Dynasty tietopalvelu
Polvijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 193


 

Valtuuston kokouksen 22.10.2025 täytäntöönpano

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 193  

1/02.00/2025  

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää todeta, että valtuuston kokouksen 22.10.2025
päätökset ovat syntyneet lainmukaisessa järjestyksessä ja että ne ovat
täytäntöönpanokelpoisia. Samalla kunnanhallitus päättää panna ne
täytäntöön ja päättää tehdä sitä varten seuraavat toimenpiteet ja ilmoitukset:

 

§ 40 Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

§ 41 Pöytäkirjantarkastajien valinta

§ 42 Keskusvaalilautakunnan vaali

-          henkilövalinnoista tiedotetaan ko. henkilöille ja toimielimille

§ 43 Kunnanhallituksen lausunto vuoden 2024 arviointikertomuksen

        aiheuttamista toimenpiteistä

-          nykyiselle tarkastuslautakunnalle toimitetaan selvitys siitä, miten ja mitkä vastineessa mainitut toimenpiteet on toteutettu ja kuinka niihin on päädytty.

§ 44 Osavuosikatsaus ajalta 1.1.-30.6.2025 9

-   Raportti merkitty tiedoksi valtuustossa

§ 45 Kunnanjohtajan viran kelpoisuusehdot

-          kunnanhallitus käsittelee viran auki julistamista kokouksessaan 3.11.2025

§ 46 Muut asiat

-          aloite otetaan käsittelyyn erillisenä asiana

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti täydennyksellä, että nykyiselle tarkastus-lautakunnalle toimitettava selvitys annetaan 31.3.2026 mennessä.