Dynasty tietopalvelu
Polvijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 196


 

Yhteistyösopimus pikajuoksija Santeri Örnin kanssa

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 196  

1/02.00/2025  

 

Santeri Örn on käynyt kertomassa kuulumisistaan ja tavoitteistaan kunnanhallitukselle 20.10.2025. Santeri Örn haluaa jatkaa viisi vuotta jatkunutta yhteistyötä Polvijärven kunnan kanssa. Hän toivoo, että yhteistyösopimuksen summa on 5 000 euroa ja esittää vuoden 2026 osalta mm. seuraavaa:

 

-       hänen henkilöbrändinsä on käytettävissä Polvijärven kuntamarkkinoinnin tukena. Polvijärven kunnan logo näkyy keskeisellä paikalla hänen kisa-, verryttely- ja harjoitteluasuissaan.

-       Polvijärvi 150 v. juhlavuoden tapahtumia on tulossa koko vuoden ajalle. Hän on valmis vierailemaan tapahtumissa, jotka on mahdollista sovittaa yhteen koti- ja ulkomaan leirityksen ja kilpailujen kanssa. Tapahtumissa hän on markkinoimassa kuntaa ja tapaamassa kuntalaisia.

-       sisältöyhteistyönä toteutettava videoprojekti 150 v. juhlavuoden tiimoilta. Aiheena esimerkiksi Polvijärven monipuoliset liikuntamahdollisuudet.

-       yleisurheilukauden avauskilpailujen toteuttaminen vuonna 2025 järjestettyjen urheilukentän avajaiskisojen tapaan yhteistyössä paikallisten urheiluseurojen, kunnan ja muiden yhteistyökumppaneiden kanssa.

 

Ulkoratakauden päätähtäimenä ovat Birminghamin EM-kisat 10.-16.8. 2026.

 

Kunta on toiminut Santeri Örnin yhteistyökumppanina vuosittain seuraavilla summilla:

 

2025 5 000

2024 7 000

2023 7 000

2022 10 000

2021 7 000 euroa.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunta solmii 5 000 euron yhteistyösopimuksen Santeri Örnin kanssa vuodelle 2026.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.