Dynasty tietopalvelu
Polvijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Tarkastuslautakunta
Esityslista 09.12.2025/Asianro 59


Kokousasian teksti

 

Vuoden 2025 arviointikertomus

 

Tarkastuslautakunta 09.12.2025    

94/00.03.02/2024  

 

 Tarkastuslautakunnan tehtävänä on Kuntalain 121 §:n mukaan arvioida ovatko valtuuston asettamat toiminnan ja talouden tavoitteet kunnassa ja kuntakonsernissa toteutuneet ja onko toiminta järjestetty tuloksellisella ja asianmukaisella tavalla. Polvijärven kunnan hallintosäännön mukaan tarkastuslautakunta raportoi arvioinnin tulokset valtuustolle vuosittain annettavassa arviointikertomuksessa. Arviointikertomus käsitellään valtuustossa tilinpäätöksen yhteydessä.

 

Päätösehdotus Tarkastuslautakunta aloittaa arviointikertomuksen laadinnan.

 

Päätös