RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 231
Kunnan kiinteistöjä koskeva selvitys
Kunnanhallitus 08.12.2025
1/02.00/2025
Kunnan tilatarpeet tulevat tulevaisuudessa muuttumaan. Sen vuoksi on tarpeen laatia selvitys, jonka avulla voidaan sovittaa yhteen tulevaisuuden toiminnot ja niissä tarvittavat kiinteistöt. Kunnan toiminnot sijaitsevat hajallaan ja niiden keskittämisestä olisi saatavissa toiminnallista hyötyä. Kiinteistöjen kunto vaihtelee, joskin kokonaisuutena niissä ei ole suurta korjausvelkaa. Kiinteistöjä on pidettävä kunnossa jatkossakin ja niihin tulee myös suurempia peruskorjaustarpeita. Työllisyyspalveluja lukuun ottamatta kunnan toiminnot sijaitsevat kunnan omissa tiloissa. Tilatarpeisiin vaikuttavia asioita ovat ainakin kunnan lapsi- ja oppilasmäärien pieneneminen ja hyvinvointialueelle vuokrattujen tilojen väheneminen.            Â
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että elinympäristöpalvelut laatii yhdessä muiden palvelualueiden kanssa kiinteistöjä koskevan selvityksen, jossa tilat mitoitetaan tulevien tilatarpeiden kanssa ja laaditaan toimenpiteille aikataulut. Selvitys tulee laatia 31.3.2026 mennessä.
Päätös