Dynasty tietopalvelu
Polvijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 233


Kokousasian teksti

 

Kunnanhallituksen ja valtuuston vuoden 2026 ensimmäiset kokoukset

 

Kunnanhallitus 08.12.2025    

1/02.00/2025  

 

 Hallintosäännön 50 §:n mukaan toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan. Puheenjohtaja voi perustellusta syystä peruuttaa kokouksen.

 

 Hallintosäännön 51 §:n mukaan kokouskutsu ja esityslista lähetään vähintään 4 päivää ennen kokousta.

 

 Polvijärvellä on ollut tapana, että kunnanhallituksen ja valtuuston kokous-päivät päätetään etukäteen.

 

 Kunnanhallituksen ja valtuuston vuoden 2026 ensimmäisen kokouksen kokousaikoja on haastavaa päättää etukäteen, koska aikataulut riippuvat kunnanjohtajan valinnan etenemisestä. Sen vuoksi kyseisten kokousten osalta esitetään, että kokoukset kutsutaan koolle puheenjohtajan määräämänä ajankohtana ja niistä ilmoitetaan mahdollisimman hyvissä ajoin.

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että kunnanhallituksen ja valtuuston vuoden 2026 ensimmäiset kokoukset kutsutaan koolle puheenjohtajan määräämänä ajankohtana ja niistä ilmoitetaan mahdollisimman hyvissä ajoin.

 

Kunnanhallituksen ensimmäiseen kokoukseen valmistellaan esitys koko vuoden kokouspäivistä.

Päätös