RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kunnanhallitus
Esityslista 08.12.2025/Asianro 227
Kiinteistö Oy Polvijärven Vuokratalojen lainahakemus
Kunnanhallitus 08.12.2025
1/02.00/2025
Kiinteistö oy Polvijärven Vuokratalot hakee kunnalta lainaa 300 000 euroa. Kysymyksessä on kunnan kokonaan omistama tytäryhtiö. Vuokrataloyhtiön hallitus esittää kunnalle, että kunta myöntää vuokrataloyhtiölle lainan hakemuksessa mainituilla ehdoilla.
Lainahakemuksessa esitetään, että lainan määrä on 300 000 euroa. Laina-aika on 10 vuotta, joista kolme ensimmäistä vuotta (vv. 2026-2028) ovat lyhennysvapaita. Korko on 6kk euribor + 1,0 %. Lyhennykset tapahtuvat tasaerinä puolivuosittain. Lyhennykset ja korot erääntyvät maksettavaksi kaksi kertaa vuodessa, pvm. 30.6. ja 31.12. Vakuudet määräytyvät sopimuksen mukaan.
Yhtiön toimitusjohtaja on yhtiön hallituksen antaman ohjeistuksen perusteella neuvotellut lainasta viranhaltijoiden kanssa. Asiaa selostetaan tarkemmin kokouksessa.
Riskiarviointi on tehty ja sen perusteella lainan antaminen yhtiölle on tärkeää ja perusteltua, koska kunta omistaa Kiinteistö Oy Polvijärven Vuokratalot kokonaan ja vastaa konsernitasolla kaikista yhtiön asioista.
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää myöntää Kiinteistö Oy Polvijärven Vuokrataloille 300 000 euron lainan esittelytekstissä mainituilla ehdoilla.
Päätös