Dynasty tietopalvelu
Polvijärven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 87


Kokousasian teksti

 

Työnantajien edustajien siirtyminen kokonaistyöaikaan

 

Kunnanhallitus 25.05.2026 § 87  

10/01.01.01.01/2026  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Mervi Pääkkö, puh. 040 104 6001

 

 Kunta-alan yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaan työnantajan on määriteltävä ne viranhaltijat ja työntekijät, jotka ovat johtavassa asemassa olevia ja siten KVTES:n mukaisten työaikakorvausten ulkopuolella. Kunnanhallitus on 18.8.2025 nimennyt työnantajan edustajat, kunnanjohtaja, talous- ja hallintojohtaja, hyvinvointijohtaja ja tekninen johtaja, paikallisneuvotteluihin (136 §) ja yhteistoimintaelimeen (137 §).

 

 Johtavassa asemassa oleva viranhaltijan tai työntekijän työn luonne on siis sellainen, ettei työajan käyttöä yleensä voida valvoa tai työajan tarkka valvonta ei ole tarkoituksenmukaista. Työaikakorvausten suorittamista koskevan rajoituksen (KVTES III luku 21 § 2 mom.) mukaan työaikakorvauksia (eli lisä-, yli-, ilta-, yö-, vuoro-, lauantai- ja sunnuntaityön sekä varallaolon korvauksia) ei suoriteta johtavassa asemassa oleville viranhaltijoille/työntekijöille.

 

 Työaikalain ulkopuolelle jäävälle johtavassa tai siihen rinnastettavassa asemassa olevalla henkilöllä on niin kutsuttu työaika-autonomia eli mahdollisuus itse päättää työpäivän pituudesta ja sijoittelusta. Edellä mainitusta työaika-autonomiasta johtuen työaikalain ulkopuolelle jäävillä henkilöillä ei työn erityispiirteiden vuoksi ole ennalta määriteltyä säännöllistä työaikaa, jota heidän tulisi noudattaa ja jota työnantaja voisi tarkasti valvoa. Johtavan viranhaltijan tulee kuitenkin itsenäisesti seurata omaa työaikaansa valitsemallaan tavalla. Lähtökohta on, että työt tehdään säännöllisenä työaikana ja soveltuvin osin noudatetaan toimistotyöaikaa viikkotyöajan laskennassa. Työmäärästä ja työajan käytöstä keskustellaan vuosittain kehityskeskustelussa.

 

 Työnantajan edustajille maksetaan kertapalkkio esimerkiksi ilta-kokokouksista, koska he eivät ole oikeutettuja työaikakorvauksiin. Lisäksi he saavat mahdollisesta viikonloppuna olevasta työstä (esimerkiksi edustustilaisuudesta) vastaavan vapaan kunnanjohtajan kanssa sopien.

 

 Polvjärven kunnassa tämä päätös koskee talous- ja hallintojohtajaa ja hyvinvointijohtajaa.             

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää, että Polvijärven kunnassa johtavassa asemassa olevat talous- ja hallintojohtaja ja hyvinvointijohtaja ovat työaikalain soveltamisalan ulkopuolisia, kokonaistyöajassa olevia. Johtavassa asemassa olevien säännöllinen viikkotyöaika on soveltuvin osin toimistotyöaika.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

 Talous- ja hallintojohtaja Tanja Karvonen ilmoitti esteellisyytensä (osallisuusjäävi) ja poistui kokouksesta ennen pykälän käsittelyn alkua päätöksenteon ajaksi.

 

 Pöytäkirjanpitäjänä tämän pykälän ajan toimi kunnanjohtaja Mervi Pääkkö.