Dynasty tietopalvelu
Polvijrven kunta RSS Haku

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 25.05.2026/Pykälä 88


Kokousasian teksti

 

Lomarahan vaihtaminen vapaaksi

 

Kunnanhallitus 25.05.2026 § 88  

1/00.02.01/2026  

 

Valmistelija Talous- ja hallintojohtaja Tanja Karvonen, puh. 040 104 6101

 

 Polvijärven kunnassa uudet, kertyvät lomat pidetään lomavuoden aikana, ellei lomien siirtämiselle ole pakottavaa tarvetta esimerkiksi pitkän sairausloman tai perhevapaan vuoksi. Lomarahat ovat maksussa kesäkuussa kunkin varsinaisena palkanmaksupäivänä.

 

 Lomarahaa on mahdollista vaihtaa vapaaksi työntekijän ja työnantajan välisellä sopimuksella. Lomarahavapaiden käyttö edellyttää aina sopimista sekä sitä, ettei sijaisen palkkaaminen vapaapäivien ajaksi ole tarpeen. Lisäksi esihenkilön on huolehdittava, että työmäärä ei vapaiden vuoksi muodostu muulle henkilöstölle liian rasittavaksi. Mikäli työntekijällä on olemassa olevia säästövapaita tai muita pitämättömiä lomapäiviä, työnantaja suosittelee, ettei lomarahavapaata tällöin myönnetä, vaan käytetään olemassa olevia lomapäiviä. Lomarahavapaat suositellaan pidettäväksi ennen 31.12.2026 ja lomapäiviä voi jättää keväälle 2027 yhteensä 8 päivää, jotta kirjanpidollista lomapalkkavelkaa ei kerry.

 

 KVTES IV luku 19§ 2. momentissa lomarahavapaista todetaan: ”Työnantaja ja työntekijä/viranhaltija voivat sopia, että lomanmääräytymis-vuodelta maksettava lomaraha tai osa siitä annetaan vastaavana vapaana.”

 

 Hallintosäännön § 7 (kohta 27.) mukaan kunnanhallitus vastaa kunnan henkilöstö- ja työnantajapolitiikasta.

 

 Lomarahavapaat tulee olla anottuna ja hyväksyttynä ESSissä viimeistään 31.5.2026 mennessä, että Meita ehtii käsitellä ne ennen lomaraha-ajoja.

 

 Yhteistoimintaelin on käsitellyt asiaa kokouksessaan 12.5.2026 ja esittää kunnanhallitukselle, että se hyväksyy lomarahan vaihtamisen vapaaksi yllä mainitusti.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja Mervi Pääkkö

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää hyväksyä lomarahan vaihtamisen vapaaksi yllä mainitusti.

 

Päätös Ehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.