RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/Polvijarvi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Hyvinvointilautakunta
Esityslista 11.06.2026/Asianro 38
Lukiokoulutuksesta EU/ETA-alueen ulkopuolisten maiden kansalaisilta perittävä lukuvuosimaksu 1.8.2026 lukien
Hyvinvointilautakunta 11.06.2026
28/12.00.00/2026
1.8.2026 voimaan tulevan Lukiolain 34 §:n mukaan koulutuksen järjestäjän on perittävä kolmannen maan kansalaiselta lukuvuosimaksu tässä laissa tarkoitettuun koulutukseen hyväksytyltä opiskelijalta, joka hakee oleskelulupaa opiskelun perusteella tai oleskelee maassa opiskelun perusteella myönnetyllä oleskeluluvalla. Lukuvuosimaksu peritään myös kolmannen maan kansalaiselta, joka suorittaa tässä laissa tarkoitettuja opintoja etäopetuksessa. Lukuvuosimaksun suuruus on vähintään lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, joka on vuonna 2026 8 953,47 €. Jos koulutuksen järjestäjän yksikköhinta on alempi kuin lukiokoulutuksen keskimääräinen yksikköhinta, on lukuvuosimaksun suuruus vähintään koulutuksen järjestäjän yksikköhinta. Yhtä tai useampaa oppiainetta suorittamaan otetuilta opiskelijoilta perittävän maksun määrä on opintopistettä kohden keskimääräinen yksikköhinta tai sitä alempi järjestäjäkohtainen yksikköhinta jaettuna luvulla 30.
Kolmannen maan kansalaisella tarkoitetaan muun maan kuin Euroopan unionin jäsenvaltion, Islannin, Liechtensteinin, Norjan tai Sveitsin kansalaista. Velvoite koskee 1.8.2026 tai sen jälkeen opintonsa aloittavia opiskelijoita. Maksuvelvollisuus ei koske niitä opiskelijoita, joilla on EU-oikeuteen perustuva oleskeluoikeus tai muu lainsäädännössä määritelty vapauttava peruste, kuten esim. tilauskoulutukseen osallistuminen tai tilapäinen, korkeintaan vuoden mittainen vaihto-opiskeluohjelma. Maksuvelvollisuutta ei sovelleta myöskään tilapäistä suojelua saaviin henkilöihin (esim. ukrainalaiset) eikä kansainvälisen suojelun piirissä oleviin henkilöihin.
Lukuvuosimaksun suorittaminen on edellytys opetukseen osallistumiselle. Lukuvuosimaksu määräytyy ensimmäisenä opiskeluvuotena voimassa olleen yksikköhinnan perusteella koko opintojen ajalle. Lukuvuosimaksu peritään myös etäopetuksessa lukiokoulutukseen sisältyviä opintoja suorittavalta opiskelijalta.
Lainsäädännön mukaan lukuvuosimaksun periminen ei ole koulutuksen järjestäjälle vapaaehtoista, vaan koulutuksen järjestäjän on perittävä lukuvuosimaksu maksun piiriin kuuluvilta opiskelijoilta. Lukuvuosimaksuvelvollisista opiskelijoista ei myöskään makseta koulutuksen järjestäjälle valtionosuusrahoitusta. Lukuvuosimaksujen tulee perustua koulutuksen järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin eikä toiminnan tarkoituksena ole tuottaa voittoa.
Lukiolain 35 §:n mukaan opintososiaaliset edut, kuten maksuton ateria ja oppivelvollisuuslain 17 §:n mukainen maksuttomuus (opiskelumateriaalit ja -tarvikkeet) eivät sisälly lukuvuosimaksuun. Koulutuksen järjestäjä voi kuitenkin päätöksellään tarjota lukuvuosimaksuvelvollisille opiskelijoille em. opintososiaaliset edut maksutta. Asumiseen liittyvät kustannukset eivät sisälly opintososiaalisiin etuihin.
Koulutuksen järjestäjän tulee laatia toimintaperiaatteet, joita sovelletaan lukuvuosimaksujen palauttamiseen ja lukuvuosimaksujen hyvityksiin, esimerkiksi opintojen keskeytyessä tai opiskelijan erotessa oppilaitoksesta. Lukuvuosimaksujen perintä sekä mahdolliset maksujen palautukset ja hyvitykset tulee toteuttaa opiskelijoita tasapuolisesti kohdellen. Opiskelijalta jo perittyä lukuvuosimaksua ei ole mahdollista korottaa taannehtivasti.
Polvijärven lukioon ei toistaiseksi ole hakenut lukiolain 34a §:n tarkoittamia opiskelijoita mutta silti on päätettävä maksun suuruus ja sitä koskevat periaatteet. Lain mukaan maksu on määritettävä ja opiskelemaan hakeutuvalle on tiedotettava lukuvuosimaksun määräytymisestä koko opintojen ajalta. Polvijärven lukiokoulutuksen yksikköhinta vuodelle 2026 on 17 644,54 €. Lukuvuosimaksuksi esitetään 10 500 €, sillä yksittäiset lisäopiskelijat mahtuisivat nykyisiin opetusryhmiin ja tällöin lisäkustannukset opiskelijasta olisivat lukiokoulutuksen yksikköhintaa alemmat.
Päätösehdotus Hyvinvointilautakunta päättää
- Polvijärven lukiossa otetaan käyttöön 1.8.2026 ja sen jälkeen opintonsa aloittaville kolmansien maiden kansalaisille lukuvuosimaksu, joka on 10 500 €.
- Maksua sovelletaan niihin kolmansien maiden kansalaisiin, joilla ei ole laissa säädettyä maksuvapautusperustetta.
- Lukuvuosimaksu tulee suorittaa lukuvuosittain ennen opintojen aloittamista.
- Koulutuksen järjestäjä hyvittää tai palauttaa jäljellä olevan lukuvuosimaksun tilanteessa, jossa opiskelu keskeytyy perustellusta syystä tai opiskelijan oleskeluluvan peruste muuttuu siten, että opiskelijalla ei enää ole velvollisuutta maksaa lukuvuosimaksua.
- Polvijärven kunta tarjoaa lukuvuosimaksuvelvollisille, oppivelvollisiin rinnastettaville opiskelijoille maksuttoman aterian ja muut opintososiaaliset edut lukiolain 35 §:n ja oppivelvollisuuslain 17 §:n mukaisesti.
Päätös