RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Aluehallitus
Pöytäkirja 16.12.2025/Pykälä 328
| Edellinen asia | Seuraava asia |
Valmiuspäällikön viran täyttölupa - Pelastuslaitos ja turvallisuuspalvelut
9132/01.01.01.00/2025
Aluehallitus 16.12.2025 § 328
Lisätiedot Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi
markus.viitaniemi@pelastustoimi.fi
Puh. 013 330 9161
Päätösehdotus Hyvinvointialuejohtaja Leivonen Kirsi:
Aluehallitus myöntää täyttöluvan valmiuspäällikön virkaan 1.1.2026 alkaen.
Päätös Esittelijä poisti asian esityslistalta.
Selostus Aluehallitus on ottanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeissa käyttöön täyttölupamenettelyn lähiesihenkilöitä ylempien päällikkö- ja johtajavirkojen auki julistamisessa. Menettely on voimassa vuoden 2026 loppuun.
Nykyistä pelastuslaitoksen valmiuspäällikön virkaa on hoidettu 1.1.2025 alkaen sijaisjärjestelyin, johon on yhdistetty väliaikaisesti valmiuspäällikön ja valmiusasiantuntijan tehtävät. Tämä järjestely on voimassa 25.1.2026 saakka. Väestönsuojeluun käytettävät resurssit ovat vähentyneet kahdella henkilötyövuodella vuodesta 2023 alkaen. Pelastustoimen poikkeusolojen suorituskyky ja väestönsuojeluun varautumisen taso edellyttävät lisäpanostuksia muuttuneessa turvallisuusympäristössä.
Aluehallintoviraston valvontakäyntien ja hyvinvointialueen lisärahoitusneuvottelujen johtopäätöksenä todetaan, että hyvinvointialueen on varmistettava alueen pelastustoimen palveluiden toteutuminen riittävällä tasolla kaikissa palvelukokonaisuuksissa, erityisesti onnettomuuksien ehkäisyn ja väestönsuojeluun varautumisen osalta, niissä esiintyvien lakisääteisyyden toteutumisen puutteiden korjaamiseksi. Tämä on mainittu myös lisärahoituksen velvoittavana ehtona.
Syksyllä pidetyissä hyvinvointialueneuvotteluissa sisäministeriö asetti hyvinvointialueelle toimenpidesuosituksena, että pelastustoimen tulee varmistaa väestönsuojelun ja varautumisen riittävä resursointi ja osaaminen lakisääteisten tehtävien toteuttamiseen.
Aluehallitukselta haetaan täyttölupaa hyvinvointialueen valmiuspäällikön viran täyttämiseksi 1.1.2026 alkaen.
Turvallisuusympäristön muutoksen tuomat uhat edellyttävät pelastustoimelta ja koko hyvinvointialueelta huolellista ja suunnitelmallista varautumista sekä määrätietoista kehittämistä ja yhteensovittamista, missä valmiuspäälliköllä on keskeinen rooli.
Valmiuspäällikkö vastaa hyvinvointialueen pelastustoimen viranomaiselle kuuluvasta väestönsuojeluun varautumisesta ja sen yhteensovittamisesta. Valmiuspäällikön virkaan on tarkoitus sisällyttää myös koko hyvinvointialuetta koskevia varautumisen koordinointi- ja yhteensovittamistehtäviä sekä konserniyhtiöiden jatkuvuuden hallintaan liittyviä kehitystehtäviä. Lisäksi valmiuspäällikön vastuulle kuuluu muita varautumisen suunnittelu- ja tehtäväkokonaisuuksia sekä alueellisesta riskiarvioinnista huolehtiminen. Valmiuspäällikkö toimii myös maakunnallisen yhteisen varautumisen rakenteiden asioiden valmistelijana ja huolehtii tähän liittyvästä viranomaisyhteistyöstä.
Hyvinvointialueen yhteisten varautumistehtävien vuoksi valmiuspäällikkö sijoittuisi organisatorisesti pelastuslaitos ja turvallisuuspalvelut -toimialueen yhteisiin palveluihin pelastusjohtajan / hyvinvointialueen kokonaisturvallisuudesta vastaavan viranhaltijan alaisuuteen, jolloin muodostuu myös suora yhteys hyvinvointialuejohtajaan ja hyvinvointialueen johtoryhmään. Valmiuspäällikkö toimii valmiusasiantuntijoiden ja -suunnittelijoiden lähiesihenkilönä.
Varautumisen hallinnollisten johtamis- ja esihenkilötehtävien lisäksi valmiuspäällikön tehtävä on johtaa väestösuojelua poikkeusoloissa ja käyttää valmiuslain toimivaltuuksia, minkä vuoksi valmiuspäällikön on oltava virkasuhteessa. Lisäksi valmiuspäällikkö käyttää työssään julkisen hallinnon turvallisuusverkkoa (TUVE), jossa noudatetaan korkean varautumisen ja turvallisuuden vaatimuksia. Valmiuspäällikkö käsittelee turvallisuusverkossa pelastusviranomaistietoja sekä pelastustoimen varautumiseen ja väestönsuojeluun liittyviä turvaluokiteltuja viranomaistietoja. Tämä edellyttää pelastusviranomaiseksi määräämistä ja virkasuhdetta.
Viran täyttö on välttämätöntä lakisääteisten varautumisvelvoitteiden turvaamiseksi ja hyvinvointialueelle myönnetyn lisärahoituksen ehtojen täyttämiseksi. Tämä tukee myös organisaation strategisia tavoitteita, erityisesti kriisin kestävää palvelutuotantoa, hyvinvointialueen yhteistä varautumista ja valmiussuunnittelua sekä väestönsuojelun yhteensovittamista osaksi/ hyvinvointialueen palvelukokonaisuutta.
Valmiuspäällikön viran kelpoisuusehtona on valtioneuvoston asetuksen 407/2011 6 §:n mukainen kelpoisuus tai muu soveltuva ylempi korkeakoulututkinto.
Virka on määrä laittaa julkiseen hakuun. Viran täytöstä aiheutuvat henkilöstökustannukset sisältyvät toimialueen vuoden 2026 talousarvioraamiin ja palkkakustannuksiin kohdennetaan valtion hyvinvointialueelle myöntämää lisärahoitusta.
| Edellinen asia | Seuraava asia |