RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Aluevaltuusto
Pöytäkirja 09.06.2026/Pykälä 27
Kokouksen laillisuuden ja päätösvaltaisuuden toteaminen
Aluevaltuusto 09.06.2026 § 27
Päätösehdotus
Puheenjohtaja:
Todetaan kokous laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Todetaan kokouksessa valtuutettujen lisäksi puhe- ja läsnäolo-oikeutetut sekä muussa ominaisuudessa olevat osallistujat.
Päätös
Puheenjohtaja totesi sähköisen kokousjärjestelmän mukaan paikalla olevan yhteensä 58 valtuutettua, joista 53 varsinaista ja 5 varavaltuutettua. Kokous todettiin laillisesti koollekutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Todettiin paikalla olevan muut seuraavat henkilöt, joilla on kokouksessa puheoikeus:
Aluehallituksen jäsen Ari Tielinen
Hyvinvointialuejohtaja Kirsi Leivonen
Hallintojohtaja Ilkka Naukkarinen
Talousjohtaja, toimialuejohtaja Ismo Rouvinen
Toimialuejohtaja Hannele Komu
Toimialuejohtaja Susanna Wilén
Ympäristöterveydenhuollon johtaja Marja Tuomainen
Pelastusjohtaja Markus Viitaniemi
Strategiajohtaja Ilkka Pirskanen
Henkilöstöjohtaja Pirjo Manninen
Juristi Sakari Kela
Nuorisovaltuuston edustaja Ida Hirvonen.
Todettiin paikalla olevat tekniset sihteerit:
Paula Silvennoinen
Tommi Härkönen
Mika Pesonen
Karoliina Taulio.
Selostus
Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen hallintosäännön 106 §:n 3 momentin mukaan kokouskutsu on lähetettävä vähintään 7 kalenteripäivää ennen aluevaltuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus. Samassa ajassa kokouksesta on tiedotettava yleisessä tietoverkossa hyvinvointialueen verkkosivuilla.
Hallintosäännön 108 §:n mukaan kokouskutsu, esityslista, liitteet ja oheismateriaali lähetetään sähköisesti. Hallintosäännön 109 §:n mukaisesti esityslista on 2.6.2026 julkaistu www.siunsote.fi/hyvinvointialue -verkkosivustolla.
Hallintosäännön 112 §:n mukaan aluehallituksen puheenjohtajan ja hyvinvointialuejohtajan on oltava läsnä aluevaltuuston kokouksessa. Lisäksi aluehallituksen jäsenillä on läsnäolo-oikeus aluevaltuuston kokouksessa. Aluevaltuusto päättää mahdollisten muiden henkilöiden läsnäolo- ja puheoikeudesta.
Aluevaltuusto on päättänyt pöytäkirjanpitäjästä 4.6.2025 § 27. Lisäksi kokouksessa on läsnä johtoryhmän jäseniä ja muita tarvittavia asiantuntijoita vastaamassa aluevaltuutettujen kysymyksiin sekä sihteereitä huolehtimassa kokouksen teknisestä kulusta. Nämä osallistujat todetaan kokouksessa.
Hyvinvointialuelain (611/2021) 108 §:n 1 momentin mukaan aluevaltuusto on päätösvaltainen, kun vähintään kaksi kolmasosaa valtuutetuista on läsnä. Hallintosäännön 113 §:n mukaan läsnä olevat valtuutetut ja varavaltuutetut todetaan sähköisesti tai nimenhuudolla aakkosjärjestyksessä.