RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/VateJulk/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Tulevaisuuslautakunta
Esityslista 21.10.2026/Asianro 56
Yhteensovitetut palvelut arjen tueksi, SILTA-hanke 1.1.2027-31.12.2029 (KAN)
7386/00.01.05.00/2026
Tulevaisuuslautakunta 21.10.2026
Lisätiedot
Tutkimus- ja hankepäällikkö Ulla Mononen
p. 013 330 4202
Päätösehdotus
Strategiajohtaja Pirskanen Ilkka:
Tulevaisuuslautakunta päättää hyväksyä Yhteensovitetut palvelut arjen tueksi, SILTA -hankkeen ja valtuuttaa tutkimus- ja hankepäällikön tekemään siihen tarvittavat muutoksen rahoittajan ohjauksen puitteissa.
Hankkeessa ei ole omarahoitusosuutta.
Päätös
Selostus
Siun sote on haettavassa hankkeessa ainoana toteuttajana. Hankkeessa ei ole omarahoitusosuutta.
Hankkeen tarkoituksena on ottaa käyttöön toimintamalleja, joilla palvelurakennetta saadaan kevennettyä ja palvelurakenteen painopistettä siirrettyä perustason palveluiden suuntaan. Toimintamalleissa korostuu sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen yhteensovittaminen ja yhteinen työ. Toimintamallien kehittäminen vahvistaa samalla asiakkaiden omaa toimijuutta ja yhteisöllisen tuen hyödyntämistä.