RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 05.09.2022/Pykälä 160
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Väliaikaisrahoituksen myöntäminen Heinäveden muinaisseura ry:lle
Kunnanhallitus 05.09.2022 § 160
184/02.05.03/2022
Valmistelija kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi
Mikko Keinonen hakee 26.8.2022 tulleella hakemuksella väliaikaisrahoitusta AIKU-hankkeeseen. Teemahankeen toimenpidesuunnitelma on hakemuksen liitteenä.
Heinäveden Muinaisseura ry Piällysmies ry:ltä AIKU-hanketukea Heinäveden pyhät paikat -hankkeen toteuttamiseen. Kokonaistuki on 8721 euroa. Myönnettävä tuki ja muu julkinen rahoitus yhteensä on 90.0 prosenttia hankkeen tukikelpoisista kustannuksista.
Hankkeen toteuttamiseksi Heinäveden Muinaisseura ry hakee Heinäveden kunnalta väliaikaisrahoitusta 7000 euroa.
Koko AIKU-hankkeen toteutusaikaa on vuoden 2023 loppuun. Toteutamme muinaisseuran osahankkeen todennäköisesti kokonaisuudessaan jo tämän vuoden puolella, mutta varmuuden vuoksi pyydämme väliaikaisrahoitusta 31.12.2023 asti.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus
1) myöntää korottoman 7 000 euron hankeaikaisen lainan Heinäveden muinaisseura ry:lle. Lainan takaisinmaksu suoritetaan, kun yhdistys saa Piällysmies ry:ltä rahoituksen maksatuksen, kuitenkin viimeistään 31.12.2023. Lainan vakuutena on hankkeen rahoituspäätös.
2) valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan Heinäveden kunnan puolesta erillisen velkakirjan, sopimaan lainan tarkemmista ehdoista ja nostoaikataulusta.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |