RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 221
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Edustajan nimeäminen Pohjois-Karjalan vesienhoidon yhteistyöryhmään vuosille 2024-2029
Kunnanhallitus 27.11.2023 § 221
232/00.00.01.02/2023
Valmistelija Hallintosihteeri Tiina Hämäläinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi,
gsm 040 7101 937, email: tiina.hamalainen@heinavesi.fi
Vuonna 2021 nimettyjen vesienhoidon yhteistyöryhmien toimikausi päättyy
vuoden 2023 lopussa, ja ympäristöministeriö on pyytänyt elinkeino-,
liikenne- ja ympäristökeskuksia (ELY-keskuksia) kutsumaan työryhmät
uudelleen. Vesienhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) mukaan
ELY-keskuksen on järjestettävä vesienhoitosuunnitelman valmistelun eri
vaiheissa riittävä yhteistyö ja vuorovaikutus toimialueensa eri viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Vesienhoitoasetuksen
(1303/2004) mukaan yhteistyöryhmät kutsutaan koolle kuudeksi vuodeksi
kerrallaan.
Yhteistyöryhmän keskeisiä tehtäviä on vuoteen 2027 ulottuvan
vesienhoitosuunnitelman toimeenpanon edistäminen ja seuranta.
Ryhmässä käsitellään seuraavan vesienhoitokauden tehtäviä, joita ovat
mm. Pohjois-Karjalan vesimuodostumiin kohdistuvien paineiden arviointi,
ekologisen ja kemiallisen tilan luokittelu, ympäristötavoitteiden asettaminen
sekä vesienhoitosuunnitelman ja toimenpideohjelman valmistelu vuosille
2028-2033.
Pohjois-Karjalan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus (ELY-keskus)
pyytää toimialueensa eri viranomaisia ja muita tahoja nimeämään edustajan Pohjois-Karjalan vesienhoidon yhteistyöryhmään vuosille 2024-2029. Heinäveden kuntaa pyydetään nimeämään varajäsen, varsinainen jäsen nimetään Liperin kunnasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus nimeää varajäsenen Pohjois-Karjalan vesienhoidon yhteistyöryhmään vuosille 2024-2029.
Päätös Kunnanhallitus nimesi Jari Puustisen varajäseneksi Pohjois-Karjalan vesienhoidon yhteistyöryhmään vuosille 2024-2029.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |