RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 27.11.2023/Pykälä 217
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Valtuuston 13.11.2023 päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 27.11.2023 § 217
KuntaL 39 §: Kunnanhallituksen tulee vastata mm. valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Jäljempänä esitys valtuuston kokouksen 13.11.2023 päätösten täytäntöönpanosta.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää suorittaessaan laillisuusvalvontaa, että valtuusto on kokouksessaan 13.11.2023 tehnyt päätökset oikeassa järjestyksessä toimivaltansa rajoissa ja lainmukaisesti.
Lisäksi kunnanhallitus päättää hyväksyä valtuuston 13.11.2023 kokouksen päätösten täytäntöönpanon seuraavasti:
§ 45 Vuoden 2024 tuloveroprosentti
Jakelu: Verohallinto
§ 46 Vuoden 2024 kiinteistöveroprosenttien määrääminen
Jakelu: Verohallinto
§ 47 Kuntien harkinnanvaraisen valtionosuuden korotuksen hakeminen
vuonna 2023
Jakelu: Kirjanpito, tekninen toimi
§ 48 Kuntalaisaloite - hiihtoladut
Jakelu: Aloitteen tekijä
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |