RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 26.06.2024/Pykälä 148
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |
Valtuuston 10.6.2024 päätösten täytäntöönpano
Kunnanhallitus 26.06.2024 § 148
KuntaL 39 §: Kunnanhallituksen tulee vastata mm. valtuuston päätösten valmistelusta, täytäntöönpanosta ja laillisuuden valvonnasta.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää suorittaessaan laillisuusvalvontaa, että valtuusto on kokouksessaan 10.6.2024 tehnyt päätökset oikeassa järjestyksessä toimivaltansa rajoissa ja lainmukaisesti.
Valtuuston kokouksen päätökset todetaan laillisiksi ja ne voidaan panna täytäntöön.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | Muutoksenhakuohje Kokousasia PDF-muodossa |