RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 10.02.2025/Pykälä 39
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Nuorisovaltuuston asettaminen
Kunnanhallitus 10.02.2025 § 39
33/00.00.01.02/2025
Valmistelija Vapaa-aikaohjaaja Markus Lindroos, Kenttätie 1, 79700 Heinävesi,
gsm 040 8367035, email: markus.lindroos@heinavesi.fi
Hallintosäännön 14 §:n mukaan kunnassa on nuorisovaltuusto, jonka kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus.
Nuorisovaltuuston toimikausi on 2 (kaksi) vuotta. Se alkaa 1.1. ja päättyy 31.12. Kuntalain mukaan nuorisovaltuustolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä kunnan asukkaiden hyvinvointiin, terveyteen, opiskeluun, elinympäristöön, asumiseen tai liikkumiseen sekä muissakin asioissa, joiden nuorisovaltuusto arvioi olevan lasten ja nuorten kanalta merkittäviä. Nuorisovaltuusto tulee ottaa mukaan lasten ja nuorten osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen kunnassa.
Heinäveden nuorisovaltuustossa on viisi (5) varsinaista jäsentä sekä kaksi (2) varajäsentä ja sihteerinä on vapaa-aikaohjaaja. Valtuuston valintatapa on määritelty toimintasäännössä.
Nuorisovaltuustoon kuuluvat Viivi Sutinen (pj), Miro Happonen, Piitu Puustinen, Ruut Gamzu ja Reminja Vanhanen. Varajäsenenä Timofei Olkonen.
Nuorisovaltuusto voi nimetä valtuuston kokoukseen kaksi edustajaansa, joilla on läsnäolo- ja puheoikeus. Nuorisovaltuuston edustajilla ei kuitenkaan ole läsnäolo-oikeutta valtuuston suljetussa kokouksessa.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää
1) nuorisovaltuuston kokoonpanon 1.1.2025 alkaen ja
2) valtuuston kokoukseen nuorisovaltuuston edustajina kutsutaan Viivi Sutinen ja Miro Happonen.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |