Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Keskusvaalilautakunta
Pöytäkirja 22.01.2025/Pykälä 8


 

 

Vaalitoimitsijoiden määrääminen kotiäänestykseen

 

Keskusvaalilautakunta 22.01.2025 § 8  

148/00.00.00.00/2024  

 

Vaalilain 17 §:n mukaan vaalitoimitsijat kotiäänestykseen määrää keskusvaalilautakunta.

 

Vaalilain 17 §:n mukaan vaalitoimitsijana ei voi olla alle 18-vuotias eikä vajaavaltaiseksi julistettu. Ehdokas, hänen puolisonsa, lapsensa, sisaruksensa tai vanhempansa eivät voi olla vaalitoimitsijana. Oma sekä edellä mainitun sukulaisen ehdokkuus missä tahansa kunnassa aiheuttaa sen, että henkilöä ei voida valita vaalitoimitsijaksi.

 

Esittelijä Puheenjohtaja

 

Päätösehdotus Keskusvaalilautakunta määrää vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien kotiäänestyksessä toimivat vaalitoimitsijat.

 

Päätös Keskusvaalilautakunta määräsi Matti Piirosen ja Riitta Hirvosen vuoden 2025 alue- ja kuntavaalien kotiäänestyksen vaalitoimitsijoiksi.