Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 24.02.2025/Pykälä 54


 

 

Kumppanuustuki 2025

 

Kunnanhallitus 24.02.2025 § 54  

60/02.05.01.02/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

 Heinäveden kunta on jakanut kumppanuustukea 10.000 euroa vuodesta 2018 alkaen. Tukea on myönnetty aina yhdelle vuosittaiselle  kumppaniyhteisölle / yhteisöille, joiden kanssa kunta tekee kiinteästi yhteistyötä. Sen edellytyksenä on kunnan näkyvyyden vahvistaminen ja markkinointi. Tuelle tyypillistä on, että kunnan lisäksi myös joku muu julkinen taho on sitoutunut kumppanin toiminnan rahoittamiseen. Kunta on sitoutunut kumppanuustuella pitkäjänteiseen yhteistyöhön. Myönnetty tuki on käytettävä sen vuoden toimintaan, jolle tuki on myönnetty. Kumppanuustukea on voinut saada rekisteröitynyt yhdistys tai yhteisö sääntöjensä mukaiseen perustoimintaan tai kohdennettuna tiettyyn toiminnan osaan. Kunnanhallitus on julistanut tuen vuosittain hakuun ja päättänyt kumppanuustuen jakamisesta. (Khall 16.4.2018 § 66).

 

Tapahtumia on Heinävedellä useita ja onkin tarkoituksenmukaista muuttaa yleishallinnon kumppanuustuki enemmän laajemmaksi yhteistyösopimuksiksi. Avoimella haulla haetaan yhteistyöhön kumppanit.

 

Yhteistyösopimuksien kautta avustuksia voidaan myöntää heinäveteläisille yhdistyksille ja toimijoille. Yhdistykset, yritykset ja yksityiset toimijat ovat tapahtumatuotannon kannalta Heinäveden voimavara. Sopimuskumppanilta edellytetään elinvoimaisen, positiivisen kuntakuvan luomista. Yhteistyö edellyttää, että kuntaa tuodaan esille esimerkiksi painatustuotteissa, julisteissa, mainoksissa, tapahtumapaikan mainonnassa, verkkosivuilla ja sosiaalisessa mediassa ja muilla vastaavilla tavoilla. Yhteistyötuki julistetaan haettavaksi maalikuun ajalle ja kunnanhallitus päättää yhteistyökumppaneista pisteytyksen perusteella.

 

Yrityksille myönnettävä tuki on vähämerkityksellistä eli ns. de minimis- tukea. Tuen myöntämisessä noudatetaan Euroopan komission asetusta (EU) Nro 2023/2831.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää kumppanuustuen muutoksesta ja julistaa sen haettavaksi.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.