Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 14.04.2025/Pykälä 96


 

 

Väliaikaisrahoitus Karhila-Malkkilan Erä r.y.

 

Kunnanhallitus 14.04.2025 § 96  

71/02.05.03/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

  Karhila-Malkkila Erä ry jätti 11.4.2025 päivätyn hakemuksen väliaikaisrahoituksesta 7.000 euroa hankkeen toteutus- ja maksatusajalle. Laina-aikaa yhdistys pyytää 30.6.2026 asti. 

 

 Karhila-Malkkilan Erä ry ja Karhila-Malkkilan kyläpari toteuttavat yhdessä kylän vapaa-ajan käyttöön kodan, jota voidaan vuokrata myös esimerkiksi matkailukäyttöön ulkopuolisille asiakkaille. Kodan rakentaminen toteutetaan talkoilla.

 

Hankkeen hyväksytty toteutusaika on 20.12.2024 - 31.12.2025, jolta ajalta kustannukset voidaan huomioida ja hyväksytty kustannusarvio 11 160 euroa. Tukea on myönnetty 75% tukikelpoisista kustannuksista 8 370 euroa.

 

Kuntalain 129 §:n mukaan kunnan myöntämä laina, takaus tai muu vakuus ei saa vaarantaa kunnan kykyä vastata sille laissa säädetyistä tehtävistä. Kunta ei saa myöntää lainaa, takausta tai muuta vakuutta, jos siihen sisältyy merkittävä taloudellinen riski. Kunnan edut tulee turvata riittävän kattavilla vastavakuuksilla. Sen estämättä, mitä 129 § 2 momentissa säädetään, kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, joka liittyy sen liikuntalain (390/2015), kuntien kulttuuritoiminnasta annetun lain (728/1992),museolain (729/1992), teatteri- ja orkesterilain (730/1992) tai nuorisolain mukaisen tehtävän edistämiseen.

 

Takauksen ja muun vakuuden antamisen edellytyksistä on kuitenkin voimassa, mitä siitä erikseen säädetään. Lisäksi kunta voi myöntää takauksen tai muun vakuuden, jos se perustuu lain perusteella hyväksyttyyn tukiohjelmaan tai yksittäiseen tukeen tai liittyy yhteisölle tai säätiölle annettuun palveluvelvoitteeseen.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1) myöntää korottoman 7 000 euron hankeaikaisen lainan Karhila-Malkkilan Erä r.y.:lle. Lainan takaisinmaksu suoritetaan, kun yhdistys saa hankkeen maksatuksen Ely-keskukselta, kuitenkin viimeistään 30.6.2026.  Lainan vakuutena on hankkeen rahoituspäätös.

2) valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan Heinäveden kunnan puolesta erillisen velkakirjan, sopimaan lainan tarkemmista ehdoista ja nostoaikataulusta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.