Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 02.06.2025/Pykälä 127


 

 

Heinäveden kunta - metsätilojen puukaupat 2025

 

Kunnanhallitus 14.04.2025 § 92 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Luostarinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 040 355 6320, email: mikko.luostarinen@heinavesi.fi

 

Heinäveden kunnan talousarvio vuodelle 2025 sisältää maa-ja metsätilojen myynti- ja vuokratuottoja yhteensä 1 095 500 €. Myyntituotot koostuvat metsätilojen puukaupoista, metsätilakiinteistöjen myynnistä sekä muista vähäisistä vuokratuotoista.  Metsän myynnin osalta talousarvion tavoitekertymä on 960 000 € ja metsänmyynnin määrä noin 18 000 m3. Puukaupat jakaantuvat niin sanottuihin kesken oleviin vanhoihin kauppoihin sekä talousarviovuoden aikana laadittaviin uusiin myyntisopimuksiin. Tuloja kertyy merkittävästi myös metsätilakiinteistöjen mukana myytävästä puustosta sekä vähäisissä määrin ensiharvennuksista.

 

Kunnan metsätalousinsinööri on määrittänyt metsäsuunnitelman perusteella esityksen myytävistä pystyleimikoista vuodelle 2025. Leimikoista esitetään pyydettäväksi tarjoukset metsäyhtiöiltä edellisten vuosien tapaan puunmyyntisopimuksen laadinnan perusteeksi. Valintaperusteina on tarjouskaupassa saatu korkein hintatarjous esitetyille myyntimäärille. Tarjouspyynnöt toimitetaan tarjouksen laadintaa varten samansisältöisinä seuraaville yhtiöille: Binderholz Oy, Harvestia Oy, Keitele Forest Oy, Keski-Savon mhy, Koskitukki Oy, Osuuskunta Metsäliitto, Stora Enso Oyj, UPM-Kymmene Oyj sekä Versowood Oy.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus

1) hyväksyy esitetyn selvityksen vuoden 2025 myytävistä leimikoista

2) valtuuttaa metsätalousinsinöörin pyytämään tarjoukset pystymyyntileimikoista ja esittämään kunnanhallitukselle saapuneet tarjoukset puunmyyntisopimuksen laadintaa varten vuodelle 2025.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 Tekninen johtaja Mikko Luostarinen oli kokouksessa kuultavana tämän asian osalta.

 

 

Kunnanhallitus 19.05.2025 § 118 

 

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Luostarinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 040 355 6320, email: mikko.luostarinen@heinavesi.fi

 

Kunnan metsätalousinsinööri on pyytänyt 29.4.2025 lähetetyillä tarjouspyynnöillä tarjouksia leimikosta, joka on kooltaan 12 110 kiintokuutiota. Tarjouspyyntö lähetettiin sähköpostilla yhdelletoista (11) alueella toimivalle puunostajalle. Tarjouksen määräaika oli 13.5.2025 klo 15.00. Määräaikaan mennessä saapui viisi (5) tarjousta, joista kolme tarjouksen toimittanutta tarjosi yhdessä eri puutavaralajeista.

 

Määräaikaan saapuneet tarjoukset:

 

Tarjoaja

Pystykaupan arvo

Hankintakaupan arvo + bonukset

Tarjottu hinta yhteensä

Stora enso Oyj

773 600,00 €

36 231,00 €

809 831,00 €

UPM-Kymmene Oyj

741 930,00 €

 

741 930,00 €

Harvestia Oy, Binderholz Oy, Koskinen Oy

738 730,00 €

26 430,00 €

765 160,00 €

 

Vertailun perusteella  parhaan tarjouksen pelkästä pystykaupasta on tehnyt Stora Enso Oyj, joka on lisäksi tarjonnut tarjouspyynnössä mainitun hankintakaupan sekä mahdolliset bonukset tarjouksen johtaessa kauppoihin. Stora Enso Oyj:n tarjoukseen sisältyy mahdollisuus sijoittaa puukauppatulot tähtitilille, jonka korkoprosentti on 3,75.

 

Esityslistan liitteenä on tarjousten avauspöytäkirja.

 

Tarjoukset esitellään kokouksessa.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää;

1) hyväksyä Stora Enso Oyj tarjouksen vuoden 2025 puukaupoista, perusteena tarjouspyynnön perusteella tarjottu korkein hinta.

2) antaa kunnanjohtajalle valtuudet puukauppojen tulojen sijoittamisesta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 Tekninen johtaja Mikko Luostarinen ja metsätalousinsinööri Jyrki Tiippana olivat kokouksessa kuultavana tämän asian osalta.

 

Kunnanhallitus 02.06.2025 § 127  

101/10.00.02.03/2025  

 

Valmistelija Tekninen johtaja Mikko Luostarinen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 040 355 6320, email: mikko.luostarinen@heinavesi.fi

 

Kunnanhallituksen päätökseen 19.5.2025 § 118 tiedoksiannosta on saapunut sähköpostitse kuntaan huomautus UPM-Kymmene Oyj:ltä. Saapuneessa huomautuksessa tiedustellaan miksi tarjousvertailussa ei ole huomioitu UPM-Kymmene Oyj jättämässä tarjouksessa kohdassa, "lisäehdot" eriteltyjä mahdollisia bonuksia sekä hankintakaupasta tarjottuja hintoja. Huomautuksessa todetaan, että vaikka puuttuvilla hinnoilla ei olisi merkitystä tarjousvertailun sijajärjestykseen, tulisi päätösten ja vertailun perustua kaikilta osin annettuihin tarjouksiin jätetyn mukaisena.

 

Tekninen johtaja on tarkastanut UPM Kymmene Oyj jättämän tarjouksen ja todennut, että kunnanhallituksen päätöksessä § 118 esitetystä tarjousten yhteenvedosta puuttuvat UPM-Kymmene Oyj tarjouksen kohdassa  "lisäehdot" mainitut bonukset ja hankintakaupan tarjous.

 

UPM-Kymmene Oyj ei ole toimittanut kuntaan varsinaista oikaisuvaatimusta  päätöstä § 118 koskien. Hallintolain 434/2003 § 51 mukaan, viranomaisen on korjattava päätöksessä esiintyvä ilmeinen kirjoitus tai laskuvirhe itseoikaisuna tai oikaisuvaatimuksen johdosta, mikäli sellainen on asianomaisen johdosta tehty. Asiavirheen korjaaminen edellyttää, että asia käsitellään uudestaan ja siitä annetaan uusi päätös.

 

Koska Heinäveden kunnanhallituksen päätöksessä § 118 tarjousvertailussa on havaittu ilmeinen sisältövirhe, tulee kunnanhallituksen tehdä päätöstä koskeva itseoikaisu.

 

Kunnanhallituksen päätöksen § 118 esitettyä tarjousten vertailua esitetään korjattavaksi niin, että UPM-Kymmene Oyj tarjouksessaan esittämät bonukset ja hankintakaupan tarjous lisätään tarjousvertailuun. UPM-Kymmene Oyj hankintakaupan tarjous on 24 550,00 € ja mahdolliset bonukset 21 798,00 € hakatun puumäärän mukaisesti, käytettäväksi tarjoajan omiin palveluihin. UPM-Kymmene Oyj lopullinen tarjoushinta korjauksen mukaisesti on 788 278,00 €.

 

Korjattu tarjousvertailu:

Tarjoaja

Pystykaupan arvo

Hankintakaupan arvo + bonukset

Tarjottu hinta yhteensä

Stora enso Oyj

773 600,00 €

36 231,00 €

809 831,00 €

UPM-Kymmene Oyj

741 930,00 €

46 348,00 €

788 278,00 €

Harvestia Oy, Binderholz Oy, Koskinen Oy

738 730,00 €

26 430,00 €

765 160,00 €

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää,
1) että se korjaa päätöksen 19.5.2025 § 118 esitetyn tarjousvertailun niin, että se sisältää UPM-Kymmene Oyj tarjouksessaan esittämät bonukset ja hankintakaupan. Korjattu tarjousvertailu on esitetty päätöksessä 2.6.2025.

2) toteaa, että päätöksen virheen korjaaminen ei johda asianosaisille hallintolain 51 § mainittuun kohtuuttomaan lopputulokseen

3) hyväksyy edelleen Stora Enso Oyj tarjouksen vuoden 2025 puukaupoista, perusteena tarjouspyynnön perusteella tarjottu korkein hinta

4) antaa kunnanjohtajalle valtuudet puukauppojen tulojen sijoittamisesta

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 Tekninen johtaja Mikko Luostarinen oli kokouksessa kuultavana tämän asian osalta.