Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 16.06.2025/Pykälä 149


 

 

Kunnanhallituksen koollekutsuminen, esityslistojen lähettäminen ja pöytäkirjanpitäjän määräminen

 

Kunnanhallitus 16.06.2025 § 149  

158/00.01.02.02/2025  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

Hallintosääntö 116 §: Toimielin päättää kokoustensa ajan ja paikan. Kokous pidetään myös, milloin puheenjohtaja katsoo kokouksen tarpeelliseksi tai enemmistö toimielimen jäsenistä tekee puheenjohtajalle esityksen kokouksen pitämisestä ilmoittamansa asian käsittelyä varten. Tällöin puheenjohtaja määrää kokousajan.

 

Hallintosääntö 117 §: Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

 

Esityslista, joka sisältää selostuksen käsiteltävistä asioista ja ehdotukset toimielimen päätöksiksi, lähetetään kokouskutsun yhteydessä, jolleivät erityiset syyt ole esteenä.

 

Kokouskutsu lähetetään jäsenille ja muille joilla on läsnäolo-oikeus tai -velvollisuus, toimielimen päättämällä tavalla.

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus päättää

1. kokoustensa aikataulusta ja alkamisajankohdasta,

2. että kokouskutsu/esityslista lähetetään kunnanhallituksen jäsenille ja varajäsenille sekä valtuuston puheenjohtajille kokousta edeltävänä torstaina sähköisesti,

3. määrätä kunnanhallituksen pöytäkirjanpitäjäksi hallintosihteerin sekä varalle teknisen toimen toimistosihteerit.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 Tiina Hämäläinen poistui kokouksesta ennen asian käsittelyä. Pöytäkirjanpitäjänä toimi Maarika Kasonen.