RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Valtuusto
Pöytäkirja 23.06.2025/Pykälä 58
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2024
Kunnanhallitus 16.06.2025 § 160
Valmistelija kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi
Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä tehdään vähintään kerran valtuustokaudessa laajempi hyvinvointikertomus sekä hyvinvointisuunnitelma. Hyvinvointikertomuksen vuosiraportissa 2024 arvioidaan asetettujen tavoitteiden toteutumista vuoden aikana. Arviointi perustuu pääosin sähköisestä hyvinvointikertomuksesta ja kunnan omasta seurannasta saatuihin indikaattoritietoihin. Vuosisuunnittelma on käyty läpi kunnan hyvinvointiryhmässä = johtoryhmässä sekä tulosyksiköiden esihenkilöiden kanssa analysoidaan raportin tuloksia ja toimenpiteitä hallinnonaloittain.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi hyvinvointikertomuksen vuosiraportin vuodelta 2024.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Valtuusto 23.06.2025 § 58
159/00.01.02.01/2025
Valtuuston esityslistan liitteenä hyvinvointikertomuksen vuosiraportti 2024.
Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää valtuustolle hyväksyttäväksi hyvinvointikertomuksen vuosiraportin vuodelta 2024.
Päätös Hyväksyttiin kunnanhallituksen esitys.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |