RSS-linkki
Kokousasiat:https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30
Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30
Kunnanhallitus
Pöytäkirja 06.10.2025/Pykälä 235
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |
Asumaan Heinävedelle kampanjan jatkaminen
Kunnanhallitus 06.10.2025 § 235
244/00.04.02/2025
Valmistelija Kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi
Heinäveden kunnalla ja Kiinteistö Oy Heinäveden Asunnoilla on ollut käytössä vuodesta 2022 alkaen asuntoetu heinäveteläiseen yritykseen, tai Heinävedellä sijaitsevaan työpaikkaan töihin tulevalle henkilölle, jonka nykyinen asuinpaikka on Heinäveden ulkopuolella. Etu on ollut käytössä myös Heinäveden lukioon opiskelemaan tulevalle henkilölle yllämainituin perustein.
Heinäveden kunnalla on kunnan suoraan omistamia asuntoja 36 sen lisäksi konserniin kuuluvalla vuokrataloyhtiö Kiinteistö Oy Heinäveden Asunnoilla on 64 eri puolilla kuntaa. Asunnot ovat vuokratasoltaan 7,11 - 9,94 €/m2. Asuntoja on kampanja-aikana vuokrattu 23 sekä töihin Heinävedelle tuleville että lukiolaisille. Yhtiön puolelta 21 kpl ja kunnan suoraan omistamia 2 kpl.
Kunnanhallitukselle esitetään jatkettavaksi veloituksetonta asumista Heinäveden kunnan suoraan omistamissa asunnoissa kolmen (3) kuukauden ajalle kun määräaikaisen vuokrasopimuksen pituus on vähintään kuusi (6) kuukautta sekä työsuhteen tai Heinäveden lukion opiskelupaikan todentaminen vuokrasopimusta tehtäessä. Veloituksettomat asumiskuukaudet ovat 1, 3 ja 6. Etuus on voimassa 31.12.2027 saakka.
Esittelijä Kunnanjohtaja
Päätösehdotus Kunnanhallitus
1) jatkaa määräaikaisen asuntoedun käyttöä heinäveteläiseen yritykseen tai Heinävedellä sijaitsevaan työpaikkaan töihin tulevalle henkilölle yllämainituin perustein 31.12.2027 saakka,
2) jatkaa määräaikaisen asuntoedun käyttöä Heinäveden lukioon opiskelemaan tulevalle henkilölle yllämainituin perustein 31.12.2027 saakka,
3) esittää Kiinteistö Oy Heinäveden Asuntojen hallitukselle, että se jatkaa saman edun käyttöä omistamissaan asunnoissa.
Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.
Edellinen asia | Seuraava asia | ![]() ![]() |