Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Pöytäkirja 03.11.2025/Pykälä 249


 

 

Tuloveroprosentti vuodelle 2026

 

Kunnanhallitus 03.11.2025 § 249  

263/02.03.01.00/2025  

 

Valmistelija Talousjohtaja Kristiina Räsänen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 040-7101 936, email: kristiina.rasanen@heinavesi.fi

 

 Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2026 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee siis ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään maanantaina 17.11.2025.

 

 Vuoden 2026 tuloveroprosentit tulee ilmoittaa prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.

 

 Verokortit tulevat voimaan heti tammikuun alusta ja tästä syystä on erityisen tärkeää ilmoittaa veroprosentit määräaikaan mennessä.

 Jos kunta ei ilmoita veroprosenttejaan määräajassa Verohallinnolle kunnan vuoden 2025 sovellettuja veroprosentteja voidaan soveltaa vuoden 2026 verotuksessa.  (Laki verotusmenettelystä 91 a §).              

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto vahvistaa Heinäveden kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2026 8,8% (v.2025 8,8 %, v.2024 8,8% ja v. 2023 8,86%)

 

Päätös Keskustelun kuluessa kunnanjohtaja muutti päätösehdotustaan seuraavasti:

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto vahvistaa Heinäveden kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2026 9,5 % (v. 2025 8,8 %, v.2024 8,8 % ja v. 2023 8,86%).

Kunnanhallitus hyväksyi muutetun päätösehdotuksen yksimielisesti.

 

 Talousjohtaja Kristiina Räsänen oli kokouksessa kuultavana tämän asian osalta.