Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Tekninen lautakunta
Pöytäkirja 11.11.2025/Pykälä 16


 

 

Rakennustarkastajan varahenkilö ja sijaistaminen

 

Tekninen lautakunta 11.11.2025 § 16  

275/01.00.00/2025  

 

Valmistelija Rakennustarkastaja Niko Kolari, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 050 577 1440, email: niko.kolari@heinavesi.fi

 

Rakentamislain 99 § mukaisesti rakennusvalvonnan viranomaistehtävistä huolehtii kunnan määräämä lautakunta tai muu monijäseninen toimielin, jona ei kuitenkaan voi toimia kunnanhallitus. Heinäveden kunnan hallintosäännössä rakennusvalvontaviranomaisen tehtävät on osoitettu kunnan teknisen lautakunnan alaisuuteen. Rakennusvalvontaviranomaisen on huolehdittava rakentamista ja muita toimenpiteitä koskevien lupien käsittelemisestä sekä osaltaan valvottava rakennetun ympäristön ja rakennusten kunnossapitoa ja hoitoa siten kuin siitä säädetään. Kunnan rakennusvalvontaviranomaisen tehtävänä on myös huolehtia kunnassa tarvittavasta rakentamisen yleisestä ohjauksesta ja neuvonnasta.

 

Rakentamislain 103 § mukaisesti rakentamisen neuvontaa ja valvontaa varten kunnassa on oltava rakennusalan tutkinnon suorittanut rakennustarkastaja, jonka on ylläpidettävä osaamistaan rakennusvalvontatehtävien hoitoon vaikuttavista säännöksistä ja määräyksistä sekä rakentamisen teknisistä ratkaisuista. Rakennustarkastajalla on oltava tehtävään soveltuva rakennusalan korkeakoulututkinto. Lisäksi hänellä on oltava kokemusta rakennussuunnitteluun ja rakennustyön suoritukseen liittyvistä tehtävistä. Rakentamislain 104 § mukaan rakennustarkastaja on lakiin perustuvissa tehtävissään kunnan rakennusvalvontaviranomaisen alainen ja hoitaa tehtäväänsä itsenäisesti lainsäädännössä ja viranomaistoimintaa yleisesti koskevissa säännöksissä edellytetyllä tavalla.

 

Heinäveden kunnan hallintosäännössä ei ole nimetty rakennustarkastajan varahenkilöä tai rakennustarkastajalle hallintosäännössä määrättyjen viranomaistehtävien sijaista. Perusteena tähän on rakentamislain rakennustarkastajaa koskeva pätevyysvaatimus, jonka täyttyminen tulee viranomaisen taholta todeta ja hyväksyä henkilön koulutus ja kokemus huomioon ottaen tapauskohtaisesti. Rakennustarkastajan päätösvaltaan kuuluvista asioista päättää rakennustarkastajan esteellisenä ollessa kunnan rakennusvalvontaviranomaisena toimiva tekninen lautakunta.

 

Tekninen lautakunta voi päättää rakennustarkastajalle hallintosäännössä määrättyjen tehtävien varahenkilöstä kunnan rakennusvalvontaviranomaisena. Kunnan tekninen johtaja toimii lähtökohtaisesti rakennusvalvonnan varahenkilönä ja sijaisena ohjauksen ja neuvonnan osalta, mutta lupa-asioiden ratkaisuvaltaa ei ole tekniselle johtajalle siirretty rakennustarkastajan esteellisenä ollessa. Kunnan teknisenä johtajana toimii tällä hetkellä rakennusinsinööri (yamk) Mikko Luostarinen, jolla on rakennustarkastajan lainsäädännölliset pätevyysvaatimukset huomioiden tehtävien hoitoon riittävä koulutus ja kokemus. Luostarinen on aiemmin toiminut kolmen eri kunnan rakennustarkastajana ja omaa tehtävien sijaistamiseen liittyvät edellytykset. Rakennustarkastajan esteellisenä tai poissaollessa, henkilökohtainen varahenkilöjärjestely turvaa lakisääteisten palveluiden saatavuuden ja rakennusvalvontatoimen tehtävät ja jatkuvuuden.

 

Esittelijä Rakennustarkastaja Kolari Niko

 

Päätösehdotus Heinäveden kunnan tekninen lautakunta päättää nimetä kunnan rakennustarkastajan henkilökohtaiseksi varahenkilöksi ja sijaiseksi rakennusinsinööri (yamk) Mikko Luostarisen, joka toimii Heinäveden kunnan teknisenä johtajana. Varahenkilöllä on kunnan rakennustarkastajan esteellisenä ollessa oikeus toimia rakennustarkastajan sijaisena kunnan hallintosäännön rakennustarkastajan toimivaltaan kuuluvissa tehtävissä. Perusteena sijaisjärjestelylle on rakennusvalvontatehtävien turvaaminen ja palveluiden saatavuuden varmistaminen virkaa hoitavan rakennustarkastajan esteellisenä tai poissaollessa. Luostarisella on tehtävien hoitoon liittyvä koulutus ja kokemus viranomaistehtävistä sekä riittävä kokemus rakennussuunnittelusta ja työsuorituksesta.

 

Päätös Hyväksyttiin päätösehdotus.