Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Kunnanhallitus
Esityslista 02.11.2026/Asianro 210


 

 

Kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden johtajan virka

 

Kunnanhallitus 02.11.2026    

252/01.01.00.00/2026  

 

Valmistelija Kunnanjohtaja Maarika Kasonen, Kermanrannantie 7, 79700 HEINÄVESI, puh. 040-5505811, email: maarika.kasonen@heinavesi.fi

 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 19.10.2026 § 199 päättänyt, että kirjastotoimenjohtajan virkaa ei täytetä ja virkaan ei valita julki olleen hakuilmoituksen 31.8 - 27.9.2026 aikana ketään virkaa hakeneista. Kunnanhallitus päättää erikseen viran uudelleen haettavaksi julistamisesta ja tarkennetuista kelpoisuusehdoista.

 

Kunnanhallitus tarkentaa viran nimikettä kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden johtajaksi. Kelpoisuusvaatimuksena ko. virkaan on soveltuva ylempi korkeakoulututkinto. Lisäksi edellytetään hyvää perehtyneisyyttä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan sekä johtamistaitoa lain yleisistä kirjastoista (1492/2016) 17 §:n mukaisesti.

 

Kunnan organisaatiossa kirjasto- ja vapaa-aikapalveluidenjohtaja vapaa-aikapalveluiden osastoa sekä vastaa kunnan kirjastopalveluista.

 

Virassa edellytämme hyvää perehtyneisyyttä vapaa-aikapalveluiden sekä kirjastojen tehtäviin ja toimintaan sekä johtamistaitoa. Osaston johtaminen ja kehittäminen vaatii kykyä toiminnan ja talouden suunnitteluun sekä henkilöstöjohtamiseen. Edellytämme tehtävään valittavalta kokemusta vapaa-aikapalveluiden tehtäväkentältä sekä esihenkilötehtävistä. Tehtävän menestyksellinen hoitamisessa on eduksi hyvät vuorovaikutus- ja ihmissuhdetaidot sekä verkostoitumistaidot.

 

Kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden johtajan alaisuuteen kuuluvat kirjastopalvelut, kulttuuri- ja opistopalvelut, liikunta- ja nuorisopalvelut, hyte-työ sekä kotouttamispalvelut. Kutakin kustannupaikkaa johtaa tulosyksikön esihenkilö. Kirjastotoimenjohtajan suoria alaisia ovat vapaa-aikaohjaaja, koordinaattori (viestintä, kulttuuri), koordinaattori (kotouttaminen) sekä kirjaston tietopalvelusihteerit.

 

Virassa noudatetaan kuuden (6) kuukauden koeaikaa ja valituksi tulleen on ennen vaalin vahvistamista ja viran vastaanottamista toimitettava hyväksyttävä lääkärintodistus terveydentilastaan. Työehtosopimuksena virassa noudatetaan kunta-alan virka - ja työehtosopimusta (KVTES). Palkkaus tehtäväkuvauksen mukainen tasopalkka 3.600 € / kk, jonka lisäksi maksetaan mahdolliset muut palkkausjärjestelmän mukaiset lisät.

 

 Toimivalta

 

Hallintosäännön 34 §:n mukaan viran, virkasuhteen tai tehtävän julistaa haettavaksi virkasuhteeseen ottamisesta päättävä viranomainen. Hallintosäännön 35 § mukaan kunnanhallitus valitsee esihenkilöasemassa olevat viranhaltijat, jolloin sen toimivaltaan kuuluu myös haettavaksi julistaminen.

 

 Hallintosäännön 35 § mukaisesti, valinnan tekevä viranomainen päättää;

 

-         alkupalkasta ja muista palvelussuhteen ehdoista

-         virkasuhteeseen valittavan koeajan määräämisestä

 

Hallintosäännön mukaan viran täyttämisestä päättää erillisellä päätöksellä se, jonka päätösvaltaan viran täyttäminen kuuluu. Virkavalinnan osalta erillisen valintapäätöksen tekee kunnanhallitus rekrytointiprosessin perusteella. Valintaa valmistelevaksi työryhmäksi esitetään kunnanjohtajaa sekä kunnanhallituksen nimeämiä luottamushenkilöitä, jotka vastaavat hakemusten käsittelystä, haastatteluiden järjestämisestä sekä esityksestä kunnanhallitukselle.

 

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus päättää:

  1) julistaa kirjasto- ja vapaa-aikapalveluiden johtajan viran haettavaksi ajalle 3.- 29.11.2026 ja vahvistaa viran haussa noudatettavat kelpoisuusehdot sekä muut edellytykset ja tehtävänkuvan

 2) vahvistaa virassa noudatettavaksi koeajaksi kuusi (6) kuukautta

 3) vahvistaa tehtäväkuvauksen mukaiseksi tasopalkaksi 3.600 € / kk

 

Päätös