Dynasty tietopalvelu Haku RSS Heinäveden kunta

RSS-linkki

Kokousasiat:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetingitems&show=30

Kokoukset:
https://dynastyjulkaisu.pohjoiskarjala.net:443/heinavesi/cgi/DREQUEST.PHP?page=rss/meetings&show=30

Valtuusto
Esityslista 09.11.2026/Asianro 34


 

 

Tuloveroprosentin määrääminen vuodelle 2027

 

Kunnanhallitus 02.11.2026 § 205 

 

 

Valmistelija Talousjohtaja Kristiina Räsänen, Kermanrannantie 7, 79700 Heinävesi, puh. 040-7101 936, email: kristiina.rasanen@heinavesi.fi

 

Valtuustojen tulee kuntalain 111 §:n mukaisesti päättää kunnan tuloveroprosentista, kiinteistöveroprosenteista sekä muiden verojen perusteista viimeistään talousarvion hyväksymisen yhteydessä. Verotusmenettelystä annetun lain 91 a §:n mukaan kunnan tulee ilmoittaa seuraavan vuoden veroprosentit Verohallinnolle viimeistään edeltävän vuoden marraskuun 17. päivänä. Jos marraskuun 17. päivä on muu kuin arkipäivä, ilmoitus tulee tehdä viimeistään sitä seuraavana ensimmäisenä arkipäivänä (Laki säädettyjen määräaikain laskemisesta 150/1930 5 §). Vuoden 2027 tuloveroprosentti ja kiinteistöveroprosentit tulee siis ilmoittaa Verohallinnolle viimeistään tiistaina 17.11.2026.

 

Vuoden 2027 tuloveroprosentit tulee ilmoittaa prosenttiyksikön kymmenyksen tarkkuudella.

 

Verokortit tulevat voimaan heti tammikuun alusta ja tästä syystä on erityisen tärkeää ilmoittaa veroprosentit määräaikaan mennessä.

 

Jos kunta ei ilmoita veroprosenttejaan määräajassa Verohallinnolle kunnan vuoden 2026 sovellettuja veroprosentteja voidaan soveltaa vuoden 2027 verotuksessa.  (Laki verotusmenettelystä 91 a §).

 

Esittelijä Kunnanjohtaja

 

Päätösehdotus 

Kunnanhallitus esittää, että valtuusto vahvistaa Heinäveden kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2027 9.5% (v.2026 9,5 %, v. 2025 8,8 %, v.2024 8,8 %)

 

Päätös 

Hyväksyttiin päätösehdotus.

 

 Talousjohtaja Kristiina Räsänen oli kokouksessa kuultavana asian osalta.

 

Valtuusto 09.11.2026    

258/02.03.01.00/2026  

 

 

Päätösehdotus Kunnanhallitus esittää, että valtuusto vahvistaa Heinäveden kunnan tuloveroprosentiksi vuodelle 2027 9.5% (v.2026 9,5 %, v. 2025 8,8 %, v.2024 8,8 %).

 

Päätös